»Maailma! Mitä minä maailmasta välitän! Puhukoon se mitä haluaa, emmekö me saisi tehdä, mikä meitä haluttaa? Joka välittää ihmisten juoruista, hän ei pääse pitkälle.»
»Olkoon niinkin, mutta sittenkin — — —. Raudup-äiti… en voi tulla
Raudupin isännäksi», lausui Kahrl.
Emäntä nousee.
Mitä tuo mies puhuukaan? Laskeeko hän leikkiä vai onko hän vakavissaan? Ei, vakavissaan hän ei puhu, Raudupin emännälle johtuu mieleen, mitä holhooja oli sanonut, että olisi synti pitää Kahrlia niin tyhmänä, ja hän lähestyy Kahrlia, aikoen istuutua hänen viereensä.
»Älä nyt puhu joutavia», sanoo hän, »älä tee niin paljon verukkeita.»
»Enhän minä mitään verukkeita», sanoo renki ja siirtyy äkkiä hyvän matkan päähän. »Älä tule liian lähelle minua, mustaat pukusi.»
Mutta emäntä ei kuuntele häntä, vaan istuutuu takkakivelle Kahrlin viereen.
»No niin, miksi sitten epäröit, etkä sano suoraan, jotta tahdot tulla
Raudupin isännäksi?»
»Mutta sanoinhan jo suoraan, etten tahdo siksi tulla.»
»Puhutko vakavasti?»