»Aivan vakavasti, tietysti, Raudup-äiti.»
Raudupin emäntä vuoroin punastuu, vuoroin kalpenee, katsoo silmät suurina komeata miestä, joka on luonut silmänsä alas — — —. Kahrl ei siis hänestä todellakaan välitä — — — yksinkertainen renki hylkää rikkaan Raudupin emännän käden. Häpeä ja katumus vahaavat hänet äkkiä, vaivoin saa hän hillityksi äänensä vapisemasta sanoessaan:
»Sinä kai pidät minua itsellesi liian vanhana?»
»Liian vanhanako? Mitä vielä, tulenhan minäkin kerran vanhaksi.»
»No, liian rumana sitten?»
»En sitäkään. Minun mielestäni et ole ollenkaan hullumpi.»
»Mutta miks’et sitten minusta huoli? Joku syyhän sinulla täytyy olla, minkätähden et tahdo tulla Raudupin isännäksi?»
»Totta puhuen, löytyy todellakin yksi este, jonka tähden en voi sinua ottaa», vastaa Kahrl ja hymyilee. »Ellei sitä olisi — — —.»
»Mikä se este on?» kysyy Raudupin emäntä väliin. »Onko sinulla jo toinen morsian?»
Kahrl tuntee miten hän tämän kysymyksen johdosta punastuu — — — olipa hyvä, ettei hän ole itseään pessyt. Hän tekee kieltävän liikkeen kädellään.