Emäntä avaa laatikon, joka on kaapin alimmaisen hyllyn alla ja ottaa siitä sokerin palasen.
»Kas tässä», sanoi hän ja heittää paikaltaan sokerin palan lapsen syliin. Sitten hän sulkee kaapin ja menee toiseen kamariin muuttamaan pukua.
Seuraavana yönä kiusaavat rumat mielikuvat Raudupin emäntää. Lopulta ne muuttuvat omituiseksi uneksi. Raudupin emäntä seisoo kamarissaan, jonka lattialla on kuusenhavuja ja seinillä kuusenoksia. Keskellä kamaria on pieni valkea kirstu, kirstussa lepää kapeakasvoinen, kalpea lapsi — pikku Matihs. Mutta ikkunan ääressä — samalla paikalla kuin silloinkin, jolloin hän oli holhoojien kanssa emännän vieraana — istuu Kahrl, on niin kaunis, niin komean ja miehekkään näköinen ja hymyilee, viittaa emäntää kädellään —. Ilosta huudahtaen syöksyy hän Kahrlin syliin, syleilee komeata miestä ja suutelee punaisia huulia himokkaasti… Silloin alkaa lapsi arkussa valittaa ja itkeä, Kahrl pelästyy — työntää emännän luotaan. Hän kaatuu — kaatuu lapsen arkulle ja herää.
Pikku Matihs itkee ja huutaa äitiään.
»Mikä on hätänä?» kysyi äiti vihaisena.
Onko lapsi nyt esteenä, ettei hän edes unissaan saa omistaa Kahrlia.
»Mitä tahdot?» »Juotavaa!» pyytää pienokainen kuivin suin.
»Saat huomenna» vastaa äiti. »Nuku nyt, äläkä enään huuda.»
Pikku Matihs vaikenee.
Vielä myöhemminkin hän silloin tällöin valittelee unissaan. Mutta äiti ei sitä kuule, hän uneksii edelleen.
Kiusaaja näyttää hänelle viekoittelevia tulevaisuuden kuvia.