»Vaikka vain», sanoi hän, »mutta niin paljon rahaa kuin näkee Andrewin tuhlaavan, niin paljoa hänen isänsä ei koskaan anna hänelle.»
»Mutta jopa sinä olet yksinkertainen», huudahti Paul. »Eikö Andrew sitten ansaitse mitään? Ja onhan tuollaisen isän pojalla luottoa missä vain! Äiti antaa minkä voi ja kun ei se riitä — no niin, minkä sille voi — — —». Ja kumartuen Mahrzin puoleen, jatkoi hän aivan hiljaa: »Hänen ystävänään tunnen asianlaidan aivan tarkalleen ja tiedän, ettet kerro tätä edelleen; tällekin kapakan isännälle Andrew on velkaa kaksikymmentäkolme…»
Hän ei lopettanut lausettaan, vaan hieroi kiivaasti oikean käden peukaloa nimettömään ja hymyili.
»Todellako?» ihmetteli Mahrz.
Roplain nousi ja jätti krouvin.
Kun isäntä ja emäntä seuraavana päivänä olivat kahden kesken, kertoi hän vaimolleen, mitä oli kuullut eilen krouvissa.
»Mitä sanot siitä?» kysyi hän totisena ja surullisena.
Emäntä rupesi itkemään.
»Uskotko sinä sitten kaikkea sitä, mitä ihmiset puhuvat?» sanoi hän, »onko se mahdollista, että meidän Andrewimme voisi tehdä sellaista? Oi, Jumalani, millaisia pahoja ihmisiä ja kieliä! Mitä pahaa poikamme onkaan heille tehnyt, kun he näin hänestä juttelevat?»
»Kysykäämme Andrewilta itseltään tätä asiaa», puhui Roplainin isäntä, avasi ikkunan ja huusi poikaansa, joka pilkkoi pihalla puita.