Hän tuli sisään, kaunis, voimakasrakenteinen nuorukainen, josta jokainen isä ja äiti voi ylpeillä.
»Oletko tavannut Dsenin viime sunnuntaina seurassa?» kysyi isä.
Andrew katsoi ensin isäänsä ja sitten äitiinsä, joka pyyhki silmiään esiliinannurkalla, ja vastasi epävarmalla äänellä:
»Olen.»
»No, silloin sinä kai tiedät, kuka häntä on lyönyt päähän?»
Poika koetti kestää isän ankaran, tutkivan katseen vastatessaan:
»Lyönyt päähän? Siitä en tiedä mitään.» Roplainilla nousi veri poskiin.
»Vai et tiedä siitä mitään? No, sitten minä tiedän enemmän kuin sinä; itse sinä olet tehnyt tuon urotyön», sanoi hän.
»Joka on sinulle sellaista puhunut, hän on valehdellut», vastasi poika rohkeasti, »sanon sinulle vielä kerran, etten ole lyönyt Dseniä.»
»Sinä valehtelija!» huudahti isä, »etkö häpeä valehdella minulle vasten kasvojani, pitääkö minun ehkä hakea todistajia?»