»No, mitä sitten? Et suinkaan ole riitaantunut kenenkään kanssa?»
»Olen jo väsynyt», sanoi Andrew.
»Älä puhu joutavia», intti Paul suuttuneena, »mies kuin jättiläinen ja puhuu väsymyksestä. Naurettavaa. Sano mieluummin totuus, että isäukko odottaa sinua kotona vitsa kädessä. Eikö ole niin?»
Ellei olisi ollut jo niin pimeä, olisi Paul huomannut, miten hänen ystävänsä punastui korviaan myöten, nyt kuuli hän vain miten Andrew naurahti lyhyesti ja vastasi:
»Isäukko vitsa kädessä! Miten minun on käsitettävä tämä? Mitä sillä tarkoitat?» Ja tarttuen Paulin käteen, kääntyi hän takaisin tanssitupaan päin, tanssiakseen franseesin kauniin Madan kanssa.
Päivä häämöitti jo, kun Andrew palasi kotiin. Hän oli saattanut kaunista Madaa hyvän matkaa ja saanut ritaripalveluksestaan palkaksi kolme tai neljä suudelmaa, jotka tekivät hänet ylen iloiseksi. Kuta lähemmäksi hän sitten tuli Roplainin aluetta, sitä enemmän hänen iloinen mielensä masentui, ja astuessaan isännän huoneeseen, oli kuin kivi olisi laskeutunut sydämelle. Vanhemmat nukkuivat takimmaisessa huoneessa, ja vaikka Andrew avasi hiljaa oven, oli isä sittenkin kuullut hänen tulonsa. Hän pisti päänsä ovesta, katsoi hetken Andrewiin, sulki sitten oven, ja Andrew kuuli miten hän kiivaasti heittäytyi takaisin sänkyynsä.
Kun Andrew oli nukkunut kyllikseen ja noussut päivällisen aikaan ylös, tuli isä hänen luokseen kamariin. Tarkastettuaan hetken ääneti poikaansa, sanoi hän ankaralla äänellä:
»Miksi et tullut ajoissa kotiin? Sinähän lupasit! — Olkoon tämä nyt viimeinen kerta, kun et totellut käskyäni. Muuten minun on pakko toimia toisin kanssasi. Muistakin se.»
Sanottuaan tämän, jätti hän Andrewin, joka oli iloinen, että toruminen loppui näin lyhyeen; hän oli valmistautunut paljon pitempään ja ankarampaan vastaanottoon! Hän ei kuitenkaan voinut olla tuntematta jonkinlaista katkeruutta isää kohtaan. Mikä suuri onnettomuus tuo nyt oli, että hän oli jäänyt määrätyn ajan yli? Isähän tiesi, ettei seuraa pidetty kapakassa, vaan kunnollisen isännän talossa; ei saanut, eikä voinut juoda itseään humalaan! Ja sitä paitsi, hän oli jo pitemmän aikaa elänyt kunnollisesti. Isän olisi täytynyt muistaa se, ennenkuin hän lausui niin ankaroita sanoja Andrewille! »Minun on muuten pakko toimia toisin kanssasi»… Mitä hän niillä sanoilla tarkoitti? Eihän hän vain lopuksikin aikonut ottaa vitsaa käteensä? …
* * * * *