Kun ystävysten oli aika erota, uudistivat he vielä kerran ystävyyslupauksensa.
»Voi hyvin, veliseni!» huusi Andrew ja ravisti Paulin kättä kovasti.
»Voi hyvin», toisti tämä, syleillen Andrewia.
»Ystävät ikuisiksi ajoiksi!»
»Ystävät ikiajoiksi!» toisti Paul.
Kun he vielä muutaman kerran olivat suudella läiskäyttäneet toisiaan poskille, erosivat he ja kukin meni omaa tietään.
* * * * *
»Koska tulit kotiin eilen?» kysyi äiti maanantaiaamuna Andrewilta, asettaen hänelle vadillisen puuroa pöydälle isännän kamariin, »en kuullut sinun tuloasi.»
»En tiedä», vastasi poika lyhyesti, sekoittaen puuroa lusikallaan.
Kysymys tuntui hänestä kovin vastenmieliseltä. »Mitä sitten?»
»Ei mitään, ajattelin vain, että isä, jos hän saisi tietää, että sinä istuit niin kauan eilen kapakassa, tulisi taas kovin vihaiseksi. Sinun ei olisi pitänyt tehdä niin, Andrew-poikaseni.»