»Ei pitänyt tehdä?» kiivastui poika, jonka mieli ei ollut vielä täysin rauhoittunut eilisen humalan jälkeen, ja heitti lusikan pöydälle, »ei pitänyt tehdä! Mitä sitten olen tehnyt? Mitä rikkonut? Rupeatko sinäkin kuten isä minua moittimaan? Kerran puolessa vuodessa jään pitemmäksi aikaa kotoa pois ja heti minua moititaan. Tahdotko todellakin, että mätänisin kotona, ajaisin vanhat akat alas uunilta ja menisin itse heidän sijaansa?»
»Älä riitele, älä riitele», koetti äiti Andrewia rauhoittaa, nosti lusikan, joka oli pudonnut lattialle, ylös, pyyhki sen huolellisesti ja asetti sen jälleen puuroon. »Enhän sanokaan mitään omasta puolestani, kunhan ei isä vain — — —.»
»Isä», keskeytti Andrew äitinsä, mutta puhui jo sävyisemmin kuin äsken, »mitä isä minusta oikeastaan tahtoo? Koko maailma nauraa, että minusta tahdotaan tehdä munkki, että minua pidetään kaapissa ja ruokitaan reiästä. Ellei sitä nuoruudessaan saa nauttia ainoatakaan iloista hetkeä, koska sitten? Kainalosauvoilla en enään mene kapakkaan enkä tanssi kolmella jalalla! — Olen eilen juonut Paulin kanssa muutaman pullon olutta ja ottanut pari ryyppyä — ketä se vahingoittaisi? Olenko tullut huonommaksi siitä? Onko terveyteni siitä kärsinyt? Olin tänä aamuna työssä kuten muutkin ja olen saanut enemmän aikaan kuin heistä yksikään. Katso minua ja katso Aatamia, isän rakasta renkiä, joka ei ole valvonut ainoatakaan yötä — minkä näköinen hän on, minkä näköinen minä! Niinkuin ruoto verrattuna kalaan… Ja, jospa minä olisin ainoa, joka elää tällä tavalla! Tuttavistani ei ole kukaan parempi kuin minä, Aatamia lukuunottamatta, ihmistä, jossa Jumala on erehtynyt, kun ei ole luonut hänestä vaimoihmistä. Eikä kukaan isä ja äiti kuulu olevan niin tyytymätön lapsiinsa kuin te olette minuun!»
»Älä sano te», puhui äiti hellyttävällä äänellä, »enhän minä koskaan ole sanonut, että olisin tyytymätön sinuun. Totta se on, että jos nuoruus kuluu ilotta, ei niitä vanhuus tuo. Näen sen omasta itsestäni. Mutta minä vain pelkään, että joudut taas isän kanssa riitaan ja sen tähden puhuin.»
Tästä pelosta johtui sitten, ettei isä kotiin palattuaan saanut tietää mitään Andrewin ja Paulin seurustelusta. Äiti vaikeni siitä kokonaan, ja kukapa muu siitä ilmoittaisi isälle? Palvelijat, Aatami niihin luettuna, eivät varmastikaan. Miksi sekaantua isännän perheasioihin? Mitä hyvää siitä olisi? Isännän viha omaisiaan kohtaan, emännän ja Andrewin vihamielisyys palvelijoita kohtaan olisi ollut seurauksena sellaisesta ilmiannosta. Täytyy näet osata elää.
Sitten tapahtui yhä useammin, että Andrew, isän ollessa jollain asioilla kotoa pois, oli Paulin seurassa joko kapakassa, tai heilojensa luona, tahi toisinaan »kuivissa» toisinaan »märissä» seuroissa. Mutta tämä tapahtui joskus isän ollessa kotonakin. Hänhän antoi pojalle luvan käydä seurassa, ja tämä oli nyt niin viisas, että oli määrätyllä ajalla kotona. Mutta eikö seuraan mennessä voi eksyä ja joutua muualle? Eikö usein riittänyt, että vain näyttäytyi seurassa ja hävisi heti sen jälkeen… Ja nukkuihan Andrew omassa huoneessaan ja näki miten kissa eräänä päivänä hiipii sisään ja taas ulos avonaisen ikkunan kautta…
Tästä johtui, isän yhä iloisemmalla mielellä katsoessa tulevaisuuteen, että Andrew yhä lujemmin joutui kevytmielisyyden pauloihin, yhä kauemmaksi siitä tiestä, jolla Roplain luuli poikansa kulkevan.
Kyllä hän joskus kuuli sisässään äänen, joka sanoi: »et tee oikein, pettäessäsi isääsi», joskus sydän löi omituisesti, kun hän mitään pahaa aavistamattomalle isälleen lateli hävittömiä valeitaan, mutta sitten hän rauhoittui taas pian, sanoen itselleen, että isäukkohan itse pakoitti hänet tähän kaikkeen, kieltäessään häneltä kaikki nautinnot, joihin nuoruus hänet oikeutti. Mutta hän ei voinut rauhoittaa omaatuntoaan kokonaan, kuten ennen. Kun hän ennen oli jotain isältään salannut, voi hän itseään rauhoittaa sillä, ettei isä häntä ehkä toruisikaan, vaikka sen tietäisi. Nyt Andrew tiesi varmaan, että hän toimi vastoin isän ankaraa käskyä.
* * * * *
Oli jälleen kesä, suurten markkinain aatto. Ympärillä olevat kapakat olivat täynnä mustalaisia, karjanostajia ja kaikenkaltaista kansaa, jotka kaikki toivoivat voittavansa oikein tai väärin keinoin seuraavana päivänä. Roplainin lähellä oleva kirkkokapakka vilisi myös väkeä täynnä.