Roplain ei ollut kotona, vaan kaupungissa. Ennen lähtöään oli hän yhä uudelleen sanonut pojalleen, että jollei hän ole palannut kotiin, tuli tämän markkinain edellisenä ja jälkimmäisenä yönä vartioida hevosia, sillä sellaisina öinä hevosvarkaat ovat innokkaimmin toimessa. Sentähden Andrewilla olikin pyssy olallaan, kun hän ja Aatami veivät hevoset hämärässä hakaan.
»Mikä tuo tuolla loistaa aivan kuin hopea?» sanoi Aatami, ratsastaen kaivon viertä, josta etäisen matkan vuoksi haettiin vettä ainoastaan ruokaa ja juomaa varten. »Näyttää olevan rahaa.»
»Se on avain», vastasi Andrew, hypähtäen hevosen selästä alas ja nostaen esineen ylös, »meidän kaappimme avain — äiti on sen varmaan kadottanut.»
Hän pisti sen taskuunsa.
»Minä tulen vaatimaan suuria löytäjäisiä, jos se sattuu olemaan rahakaapin avain», laski Aatami leikkiä.
»En tiedä, saatkohan paljon, jos löytäjäiset lasketaan sen rahan mukaan, joka on avaimen turvassa.»
»No, pari sataa nyt ainakin on sen takana!»
»En osaa sanoa. Sinähän tiedät, että isä pitää minua huonona rahanlaskijana ja laskee sentähden rahat aina itse», nauroi Andrew.
Kun hevosille oli pantu rautariimut ja Aatami tehnyt tulen, sanoi
Andrew hetken kuluttua:
»Tiedätkö mitä, Aatami? Ole hyvä ja jää hetkiseksi yksin hevosten luo. Tahtoisin mielelläni juosta hetkeksi kapakkaan katsomaan, miten kirjavaa siellä on. Eihän se ole kaukana, eikä piru hevosia sillä aikaa hae! Uninen et ole liioin, ja teen mielelläni sinulle toisella kertaa palveluksen.»