Hän pyyhki kyyneleensä ja istuutui uudelleen takkakivelle.
Isäntä riisui päällystakkinsa, veti sen toisesta taskusta jotain kiiltävää esiin ja pani sen pöydälle.
»Siis sinä et ole sairas?» kysyi hän, ripustaen takkinsa naulaan. »Jumalan kiitos, mutta minusta tuntuu kuin olisi sinulla jotain pahaa minulle sanottavana. Onko talossa kaikki kunnossa — missä Andrew on?»
»Kotona on kaikki ennallaan, Andrew vartioi hevosia Aatamin kanssa», kertoi emäntä.
»Se on hyvä, Jumalan kiitos!» puhui Roplain. »Minä olin koko matkan levoton hevosten tähden. Mutta nyt minun täytyy korjata ostokseni ja viedä kärryt talteen; pian on ukkonen täällä. En olisi vielä kotona, mutta välttääkseni sitä, kiiruhdin.»
Hetken kuluttua isäntä toi erinäisiä kääröjä sisään, jotka hän asetti osaksi pöydälle, osaksi tuoleille, ja meni jälleen ulos.
Emäntä nousi ja astui pöydän luo. Ensimmäinen, mikä sattui hänen silmiinsä oli uusi pieni pistooli, joka siinä makasi paljaana. Emäntä otti sen ja tarkasti sitä kaikilta puolin. Hän ei ollut vielä koskaan pitänyt pistoolia kädessään… Miten ystävälliseltä tuo pieni ase näytti, voiko tuollainen todellakin tuottaa kuoleman? Miten kuolema voi ryömiä esiin tuollaisesta pienestä reiästä — tuo suuri, peloittava kuolema? … Ihmettelivätköhän nekin sitä ne, jotka käänsivät tämän siron esineen omaa rintaansa vastaan ja tiesivät, että kuolema heidät seuraavassa hetkessä nielisi — — —. Mutta mistä kaikki nämä oudot ajatukset tulivat hänen mieleensä, ennen hän ei koskaan ollut tällaista ajatellut? Kadottaisiko hän ehkä tämän aseen kautta elämänsä? … Hän ravisteli itseään, pani pistoolin varovasti takaisin pöydälle ja avasi pyöreän käärön. Andrewille lakki, hänelle itselleen silkkinen liina! Tähän asti oli hän sitonut päähänsä vaan kattuunisen liinan, kuten köyhimmät piiat. Niin — nyt hän olisi ensimmäinen heidän joukossaan. Sillä kuka voisi Roplainittaren kanssa kilpailla, kun hän pyhänä menisi kirkkoon, kauniisti puettuna, rinnallaan kulkisi poikansa, voimakas kuin tammi, kaunis kuni päivä…
Heikko, kumea jyrinä tärisytti ilman. Isäntä astui huoneeseen.
»Kärryt on korjuussa, hevonen varmasti kiinni», sanoi hän, »ja nyt levolle. Kas — olet jo tarkastellut ostoksiani!»
»Olen. Kenelle olet hankkinut tuon pistoolin?»