Päät kuumina ja silmät palaen, seisoivat he siinä, nojaten seinään ja seurasivat peliä.
Se oli hyvin jännittävää. Pisamainen piparikakkukauppias piti pöydällä edessään paksua lompakkoaan, josta hän otti kymmenruplasen toisensa jälkeen, aivan niinkuin se ei koskaan voisi tyhjentyä, ja hävisi — sillä hän oli kovasti humalassa. Kerrottiin, että hän vähää ennen, toisilla markkinoilla oli voittanut yli kolmesataa ruplaa, ja niiden voittaminen häneltä, oli nyt joka miehen pyhä velvollisuus. Lihava karjakauppias ei ollut niin humalassa, mutta pelasi varomattomasti ja kiihtyi helposti. Kerran hän hävisi kuusikymmentä ruplaa, mutta voitti taas toisella kertaa seitsemänkymmentäviisi. Parhaiten pelasi eräs vanhempi mies, jolla oli komea parta, ja josta olisi saanut erinomaisen Mooseksen mallin, ellei hänellä olisi ollut liian paljon värejä nenällään ja liian monta lakitaulua kädessään.
Kun ystävykset olivat pitkän aikaa seuranneet vaihtelevaa onnea ja onnellisia ihmisiä, jotka käsittelivät rahaa, kuin kiviä vain, nykäsi Andrew Paulia hiljaa ja molemmat vetäytyivät nurkkaan.
»Olisipa meilläkin rahaa», sanoi Andrew. Paul kohautti olkapäitään. Niin, olisipa! Mutta mistä ottaa? Jospa meillä aluksi olisi vaikkapa vain kaksikymmentäviisi tai kaksikymmentä ruplaa, olen varma siitä, että me molemmat yhdessä voittaisimme, ellei enemmän, niin ainakin nuo tarvittavat viisikymmentä ruplaa. Mutta mitä tehdä? Isännän luona olemme jo liian tiukasti kiinni, hän ei meille enää lainaa. Eikö äitimuorisi —?»
»Äitimuori —?»
»Ei, hän ei anna, hän ei saa antaa. Mutta minulle juolahti juuri jotain mieleen», kuiskasi Andrew. »Minulla on sen kaapin avain, jossa isän rahat ovat. Isä ei ole kotona, tiedäthän että voin avata kamarin ikkunan myöskin ulkoapäin. Tuo kaappi on minun huoneessani. Miten olisi, jos hakisin sieltä tuon tarpeellisen summan? Huomennahan panen kaikki — ehkä enemmänkin — takaisin. Mitä arvelet?»
»Arvelen, että meillä tänä yönä tulee olemaan ennen kuulumaton onni!» vastasi Paul kiireesti. »Ihminen, miksi ei tuo tuuma jo ennemmin ole juolahtanut päähäsi? Mutta ei haittaa, siihen mennessä ovat noiden päät kuumenneet sitä enemmän. Voi, miten me nyljemme heitä! Kirjavan Piparikakun, rikkaan Luinan, Sininenän ja kaikki muut! Mutta ole tarkka merkeistämme!» »Minä lähden siis!»
»Lähde, älä viivyttele ja palaa pian takaisin.»
Hän saattoi Andrewin kapakan portaille saakka.
»Piru, miten korkealle lyijykimpale jo on kohonnut — kas, millainen salama! Andrew, Andrew!»