»Kuka siellä», kysyi nyt yht’äkkiä isän ääni, avaten ovea enemmän.
»Mitä, onko täällä joku?»
Isä, totisesti isä! Kamalammalta kuin ukkosen isku, tuntui pojan korvissa kysymys. Pois, pois! Ja hän nosti jalkansa takaisin ulos.
»Pysähdy älä liiku, jos olet ihminen, jos elämäsi on sinulle rakas, minä muuten ammun! Puhu!»
»Ei hänellä ole asetta», ajatteli Andrew ja vaikeni.
Pamaus kuului, ja laukaukseen yhtyi ukkosen jyrinä, joka tuntui tärisyttävän maan perustuksia.
»Herra Jumala», huudahti emäntä, »nyt olemme hukassa! Voi meitä!»
»Ukkonen on lyönyt alas! … Ammuttiin! … Kuka ampui? … Palaa! Ei.
Joku ampui! … Valoa! Valoa! …» kuului väentuvasta huudot sekaisin.
Sitten avattiin kiivaasti tuvan ovi ja suljettiin taas.
»Kaikki, voimani ovat lopussa… Jumala minua auttakoon», vaikeroi emäntä, heittäen liinan harteilleen, »mitä ihmiset huutavat, onko salama iskenyt vai ei?»
Silloin kuului kimakka ääni huutavan ulkoa: »Auttakaa, auttakaa, ihminen makaa pihalla salaman iskemänä!»
»Kuka?» ähkyi emäntä. »Voi meitä!»