"Tuo vanha kettu! Tiedättekö että hän on antanut teille Nilgirinokkosia — skorpiooni — Girardenia heterophylla. Eipä ole ihme että he kiemurtelivat! Sehän kirveltelee vielä siltatouvinakin vaikka sitä on liotettu kuusi viikkoa. Tuo kavala lurjus! Tietysti viipyi noin puoli tuntia ennenkuin se ennätti polttaa heidän paksun nahkansa läpi, ja sitten…!"
Gallio purskahti nauruun, mutta Lotta itki päällikön rouvan helmassa ja
Justus oli peittänyt kasvonsa käsillään.
"Girardenia heterophylla!" toisti Gallio. "Krenk, miksi te ette puhuneet siitä minulle? Minä olisin voinut säästää teiltä tämän. Kudottua tulta suorastaan! Kuka tahansa paitsi alaston Koli olisi tuon tiennyt, ja jos minä tunnen heidät oikein, ette enää milloinkaan saa heitä takasin."
Hän katseli toiselle puolen jokea, jossa proselyytit vielä vyöryivät ja valittelivat matalikossa, ja hymy katosi hänen huuliltaan, sillä hän näki että Tübingenin lähetys Buria Kolien luona oli kuollut.
Vaikka Justus ja Lotta vielä kolme kuukautta kuljeskelivat suruissaan aution kouluhuoneen ympärillä, eivät he enää milloinkaan saaneet takasin toivorikkaimpiakaan oppilaitaan. Ei! Kaiken keskustelun loppuna oli Pahan paikan tuli — tuli joka viilteli jäseniä ja poltti luihin saakka. Kuka uskaltaa toisen kerran herättää Dungaran vihan? Menköön pikku mies ja hänen vaimonsa minne tahansa. Buria Kolit eivät välitä heistä mitään. Gallio lähetti Athon Dazelle yksityisen kirjeen, jossa seisoi että Athon Daze ja kaikki Dungaran papit hirtetään Dungaran alttarin luona, jos hivuskarvakaan katkaistaan lähetyssaarnaajien päästä. Se pelasti Justuksen ja Lotan Buria Kolien lyhkäisistä myrkytetyistä nuolista, mutta ei kaloja eikä lintuja, eikä hunajakakkuja eikä suolaa ja nuoria porsaita enää kannettu heidän ovelleen. Ja semmoistahan se on! Eihän sitä ihminen elä sulasta armosta vaan, tarvitseehan sitä ruokaakin.
"Lähdetään pois", sanoi Justus; "täällä ei ole mitään hyvää odotettavana ja Jumala on tahtonut, että toinen mies tämän työn on tekevä — soveliaalla ajalla — Hänen omalla soveliaalla ajallaan. Mennään me pois ja minä tahdon — niin — hiukan kasvioppia tutkia."
Jos joku tahtoisi uudestaan lähteä kääntämään Buria Koleja, niin siellä on vielä ainakin sisimmäinen osa lähetystaloa jälellä Panth vuoren juurella. Mutta temppeli ja kouluhuone ovat aikoja sitten hävinneet metsikön peittoon.
Lispeth.
Hänen vanhempansa olivat vuoristolainen Sonoo ja hänen vaimonsa Jadeh. Eräänä vuonna maissin satoa oli kohdannut kato ja kaksi karhua hävitti yhtenä yönä heidän ainoan unikkopeltonsa juuri Sutlej laakson kupeella Kotgarhin puolella. Silloin he seuraavana vuodenaikana rupesivat kristityiksi ja kantoivat lapsensa lähetystalolle kastettavaksi. Kotgarhin lähetyssaarnaaja risti sen Elisabetiksi ja vuoristolaiset eli paharit äänsivät nimen "Lispeth".
Myöhemmin tuli kolera Kotgarhin laaksoon ja korjasi Sonoon sekä Jadehin. Silloin Lispethistä tuli puolittain palvelija, puolittain seuralaisnainen Kotgarhin lähetyssaarnaajan vaimolle. Tämä tapahtui Mähriläislähetystön vallan jälkeen, mutta ennenkuin Kotgarh kokonaan oli unohtanut nimensä "Pohjoisten vuorien ruhtinatar".