Vuodenajan loppupuolella, kun Barr-Saggot arveli sopivan ajan tulleen, hän keksi suunnitelman, joka tuotti suurta kunniata hänen hallinnolliselle kyvylleen. Hän toimitti ampumakilpailun naisille ja palkintona oli mitä kallein timanteilla koristettu rannerengas. Hän määräsi ehtonsa hyvin viisaasti ja jokainen huomasi, että rannerengas oli lahja Miss Beightonille ja sitä seurasi kaupan päällisinä komisaario Barr-Saggottin käsi ja sydän. Jokaisen piti ampua St. Leonardin piiri — kolmekymmentäkuusi laukausta sadan kahdeksankymmenen jalan päästä — Simlan ampumaseuran sääntöjen mukaan.
Koko Simla oli kutsuttu. Kauniisti laitettuja teepöytiä oli deodarien siimeksessä Annandalessa, samassa paikassa, jossa nyt on iso lehteri; ja yksinään komeudessaan välkkyen auringon valossa oli timanttirannerengas sinisessä samettikotelossa. Miss Beighton oli kärkäs — melkein liian kärkäs — ottamaan osaa kilpailuun. Määrättynä iltapäivänä koko Simlan asukkaat ratsastivat Annandaleen katsellakseen Pariksen (päinvastaisessa merkityksessä) tuomiota. Kitty ratsasti nuoren Cubbonin kanssa, ja oli helppo huomata, että pojan mieli oli levoton. Häntä täytyy pitää syyttömänä kaikkeen siihen, mikä nyt tapahtui. Kitty oli kalpea ja hermostunut ja katseli kauvan rannerengasta. Barr-Saggott oli vallan komeasti puettu, vielä hermostuneempi kuin Kitty ja rumempi kuin koskaan ennen.
Mrs. Beighton hymyili armollisesti, kuten soveltui tulevalle komisaarion anopille, ja ampuminen alkoi. Kaikki seisoivat puoliympyrässä kun neitonen toisensa perään astui esiin.
Ei mikään ole niin ikävätä kuin nuoliampuma-kilpailu. Neitoset ampuivat ja ampuivat, ja yhä ampuivat kunnes aurinko vaipui vuorien taakse ja vienot tuulahdukset heiluttelivat deodareja; katsojat jo rupesivat odottamaan, että Miss Beighton ampuisi ja voittaisi. Cubban seisoi puoliympyrän toisessa kärjessä, Barr-Saggott toisessa. Miss Beighton oli viimeisenä listassa. Ampuminen oli käynyt huonosti ja rannerengas ynnä komisaario Barr-Saggott kaupan päällisinä olivat varmaan hänen.
Komisaario viritti hänen joutsensa omilla korkeilla käsillään. Hän astui esiin, vilkasi rannerenkaasen, ja hänen ensimmäinen nuolensa lensi suoraan keltasen pilkun sydämeen, tuottaen hänelle yhdeksän poengia.
Nuori Cubbon vasemmassa päässä kalpeni ja Barr-Saggottin paha haltia houkutteli hänet hymyilemään. Hevostenkin oli tapana säikähtää kun Barr-Saggot hymyili. Kitty näki hymyn. Hän katsahti sitten vasemmalle puolelle nyökäyttäen päätään melkein huomaamatta Cubbonille ja jatkoi ampumistaan.
Minä toivon, että osaisin kertoa sen, mikä nyt seurasi. Se oli vallan tavatonta ja hyvin sopimatonta. Miss Kitty tähtäsi nuolensa mitä suurimmalla tarkkuudella, niin että kukin saattoi nähdä, mitä hän teki. Hän oli mainio ampuja; ja hänen 46-naulainen joutsensa soveltui hänelle erinomaisesti. Hän tapasi ampumataulun puujalkoihin erinomaisen tarkasti neljä kertaa perättäin. Sitten hän tapasi ampumataulun puiseen yläosaan yhden kerran, ja kaikki naiset vilkasivat toisiinsa. Sitten hän alkoi ampua vilkkaasti valkoseen, joka tuottaa, kuten tiedätte, yhden poengin kerrallaan. Hän lähetti viisi nuolta valkoseen. Se oli ihmeellistä ampumista; mutta koska Kityn olisi pitänyt koettaa tähdätä "keltaseen", ja voittaa rannerengas, niin Barr-Saggottin naama rupesi käymään vihannaksi kuin nuori vesiheinä. Sitten hän ampui kaksi kertaa taulun yli, sitten kaksi kertaa kauvaksi vasemmalle — yhä tähdäten yhtä suurella tarkkuudella —; katsojat olivat vaiti ja hämillään, ja Mrs. Beighton otti esiin nenäliinansa. Sitten Kitty ampui maahan ampumataulun eteen niin että monta nuolta särkyi. Sen jälkeen hän tapasi kerran punaseen — joka tuotti seitsemän poengia — näyttääkseen vaan mitä hän taisi, kun tahtoi, ja sitten hän lopetti ihmeellisen taidon näytteensä kiidättämällä muutamia nuolia telineisin, jotka kannattivat ampumataulua. Tässä on hänen ampumajaksonsa, kuten se kirjoitettiin muistiin: —
Miss Beighton Keltanen 1. Punanen 1. Sininen 0. Musta 0. Valkonen 5.
Tav. lauk. 7. Poengien summa 21.
Barr-Saggott näytti siltä kuin viimeiset nuolenpäät olisivat tunkeutuneet hänen omiin koipiinsa eikä ampumataulun jalkoihin ja syvän äänettömyyden lopetti pieni pystynokkainen, pisamanaamainen, puolikasvuinen tytön tynkkä, joka huusi kimeällä, riemuitsevalla äänellä: — "Siis minä olen voittanut!"
Mrs. Beighton koetti parastaan pysyäkseen tyynenä, mutta hän itki kaiken kansan nähden. Ei mikään voima voinut auttaa häntä kärsimään sellaista pettymystä tyynesti. Kitty irroitti joutsensa kärsimättömästi ja palasi paikalleen. Barr-Saggott koetti näyttää iloiselta kiinnittäessään rannerenkaan tuon pystynokkaisen tytön karkeaan, punaseen ranteesen. Se oli kiusallinen näky, vallan kauhea. Jokainen koetti poistua yhdessä ryhmässä, jättäen Kityn äitinsä huostaan.