Silloin Mrs. Hauksbee sanoi minulle — hän näytti hiukan kuihtuneelta ja väsyneeltä lampun valossa: "Sanokaa minun sanoneeni, tuhminkin nainen voi johtaa viisasta miestä; mutta tuhmaa miestä johtamaan tarvitaan hyvin viisas nainen."
Sitten me menimme illalliselle.
Kuinka Pluffles pelastui.
Mrs. Hauksbee oli joskus hyvä omallekin sukupuolelleen. Tässä on kertomus, joka todistaa sen, ja te voitte uskoa siitä juuri niin paljon kuin tahdotte.
Pluffles oli aliluutnantti "Nimettömissä". Hän oli kovin kokematon ollakseen aliluutnanttikin. Hän oli niin kamalan kokematon — juuri kuin untuvapeitteinen kanarialinnun poikanen. Pahinta oli, että hänellä oli kolme kertaa niin paljon rahoja, kuin oli terveellistä hänelle, sillä ukko Pluffles oli rikas ja Pluffles oli hänen ainoa poikansa. Pluffleksen mamma ihaili häntä. Hän oli melkein yhtä naiivi kuin Pluffleskin ja hän uskoi joka sanan, minkä poikansa sanoi.
Pluffleksen heikkous oli siinä, ettei hän uskonut, mitä ihmiset sanoivat. Hänestä oli parempi "luottaa omaan arvosteluunsa", kuten hän sanoi. Hänellä oli yhtä paljon arvostelukykyä kuin hänellä oli taitoa istua lujasti satulassa ja hoitaa ohjaksia; ja tämä omaan arvosteluunsa luottaminen tuotti hänelle pari kolme kertaa harmia. Mutta pahin harmi, mikä ikinä oli sattunut Plufflekselle, tapahtui hänelle Simlassa — muutamia vuosia sitten, kun hän oli neljänkolmatta vanha.
Hän alkoi tavallisuuden mukaan luottamalla omaan arvostelukykyynsä ja seurauksena oli, että hän jonkun ajan kuluttua oli kiireestä kantapäihin kiinni sidottu Mrs. Reiverin voittovaunuihin.
Mrs. Reiverissä ei ollut niin hitustakaan hyvää paitsi hänen pukunsa. Hän oli huono tukasta alkaen — joka oli kasvunsa alkanut bretagnelaistytön päässä — aina kengän korkoihin asti, jotka olivat kaksi ja kolme kahdeksasosaa tuumaa korkeat. Hän ei rehellisesti tehnyt kepposia muille kuten Mrs. Hauksbee; hän oli ilkeä oman voiton pyynnöstä.
Hän ei koskaan antanut aihetta minkäänlaiseen skandaaliin — siksi hänellä oli liian vähän jaloja viettejä. Hän oli poikkeus, joka antoi tukea tuolle säännölle, että englantilais-intialaiset naiset ovat aivan yhtä rakastettavia kuin heidän siskonsa kotimaassa. Koko hänen elämänsä oli todistuksena tälle säännölle.
Mrs. Hauksbee ja hän vihasivat toisiaan kiihkeästi. He vihasivat toisiaan liian syvästi joutuakseen kahakkaan, mutta ne sanat, joita he lausuivat toisistaan, olivat hämmästyttäviä — voisimme melkein sanoa: omituisia. Mrs. Hauksbee oli suora ja väärentämätön — väärentämätön kuin hänen omat etuhampaansa — ja olisi ollut kerrassaan mallinainen, ellei hänellä olisi ollut tuota taipumusta kepposiin. Mrs. Reiverissä ei ollut niin mitään rehellisyyttä; ei muuta kuin itsekkäisyyttä. Jo seurailukauden alkupuolella pikku Pluffles raukka joutui hänen uhrikseen. Hän koetti kietoa Plufflesta pauloihinsa, ja kuinka Pluffles olisi voinut häntä vastustaa? Hän luotti yhä omaan arvostelukykyynsä ja oli mennyttä miestä.