Ei kukaan tiedä, kuinka hän saattoi pitää valansa ja mitä se maksoi hänelle alussa. Mutta varmaa on että hän vältti pahimmat karit, mitä juoppouteen taipuva mies milloinkaan voi kohdata. Hän joi viininsä päivällisiksi, mutta ei milloinkaan ryypiskellyt yksin, eikä milloinkaan juonut niin paljon, että se hiukankaan olisi vaikuttanut häneen.
Kerran hän kertoi eräälle hyvälle ystävälleen kärsimyksestään ja kuinka hän "hyvän ja jalon, enkelimäisen naisen vaikutuksesta" oli pelastunut. Kun ystävä — hämmästyksissään siitä, että jotain hyvää saattoi sanoa Mrs. Reiveristä — nauroi, niin hän sillä menetti Moriartyn ystävyyden. Moriarty, joka nyt on naimisissa tuhat kertaa paremman naisen kanssa kuin Mrs. Reiver ikinä — naisen kanssa, joka uskoo ettei koko maan päällä ole toista miestä niin oivaa ja hyvää kuin hänen miehensä — hän kyllä kulkee hautaan saakka siinä vahvassa uskossa, että Mrs. Reiver pelasti hänet sekä maallisesta että iankaikkisesta kadotuksesta.
Ei kukaan uskonut hetkeäkään, että Mrs. Reiver tiesi vähintäkään Moriartyn heikkoudesta. Jokainen, joka tunsi Mrs. Reiverin, ei epäillyt ollenkaan, että hän olisi heti vetäytynyt pois Moriartyn seurasta, jättänyt hänet oman onnensa nojaan ja kertonut kaikille ystävilleen Moriartyn onnettomuudesta, jos hän vaan olisi sen tiennyt.
Moriarty otaksui Mrs. Reiverin olevan vallan erilaisen kuin hän todella oli, ja tuo usko pelasti hänet. Joka oli vallan yhtä hyvä, kuin jos Mrs. Reiver todellakin olisi ollut semmoinen, jommoiseksi Moriarty luuli häntä.
Mutta nyt on kysymys: kuinka suuren osan Moriartyn pelastuksesta Mrs.
Reiver voi lukea ansiokseen, kun tilinteon päivä tulee?
Suddhoon talossa.
Suddhoon talo lähellä Taksalin porttia on kaksinkertainen. Siinä on neljä koverrettua ikkunaa vanhasta ruskeasta puusta ja tasanen katto. Sen tuntee viidestä punasesta kuviosta, jotka ovat ruutu viitosen tapaan järjestetyt valkoseen seinään yläikkunoiden väliin. Alakerrassa asuu leipuri Bhagwan Dass ja eräs mies, joka sanoo elävänsä sinettien kaivertamisella, lukuisine vaimoineen, palvelijoineen, ystävineen ja suosijoineen. Molemmissa ylähuoneissa asui useimmiten Janoo ja Azizun sekä pieni mustan ruskea rottakoira, joka oli varastettu erään englantilaisen kotoa ja jonka Janoo oli saanut lahjaksi eräältä sotamieheltä. Nykyjään Janoo asuu yksin ylähuoneissa. Suddhoo makaa tavallisesti katolla, paitsi silloin kun hän makaa kadulla. Hänellä on tapana käydä Peshawarissa kylmänä vuodenaikana tervehtimässä poikaansa, joka myy kuriositeetteja lähellä Edwardes porttia ja silloin hän makaa oikean savikaton alla. Suddhoo on minun hyvä ystäväni, sillä hänen serkullaan on poika, joka minun välitykselläni sai päävahtimestarin paikan suuressa kauppahuoneessa asemalla. Suddhoo sanoo, että Jumala tekee minusta alikuvernöörin vallan kohta. Minä uskon aivan varmaan, että hänen ennustuksensa toteutuu. Hän on hyvin, hyvin vanha, valkotukkainen ja hampaatkin semmoiset, ettei niitä kannata näyttää. Kaikki hänen sielunkykynsä ovat kuluneet loppuun, kaikki muut paitsi rakkaus hänen poikaansa Peshawarissa. Janoo ja Azizun ovat Kashmirista kotoisin, kaupungin lapsia, joitten toimi on ikivanha ja enemmän tai vähemmän kunniallinen; mutta Azizun on sittemmin joutunut naimisiin erään lääketiedettä tutkivan nuorukaisen kanssa maan luoteisosasta ja viettää nyt sangen kunnioitettavaa elämätä jossakin lähellä Bareillya. Bhagwan Dass on verenimijä ja väärentäjä. Hän on hyvin rikas. Se mies, joka sanoo elävänsä kaivertamalla sinettejä, on olevinaan hyvin köyhä. Nämä seikat ovat kaikki, minkä me tarvitsemme tietää Suddhoon talon neljästä päähyyriläisestä. Sitten siellä vielä asun minä, mutta minä toimitan tässä kertomuksessa vaan loppukuoron virkaa, joka esiintyy viimeiseksi ja selittää kaikki asiat. Minua ei siis tarvitse lukea.
Suddhoo ei ollut kovin viisas. Se mies, joka oli kaivertelevinaan sinettejä, oli viisain heistä kaikista, paitsi Janoota. Bhagwan Dass osasi vaan valehdella. Janoo oli myöskin kaunis, mutta se oli hänen oma asiansa.
Suddhoon poika Peshawarissa sairastui keuhkopussitulehdukseen ja vanha Suddhoo oli huolissaan. Sinettien kaivertaja kuuli puhuttavan Suddhoon huolesta ja käytti sitä hyväkseen. Hän seurasi aikaansa. Hän hankki itselleen ystävän Peshawarissa, joka joka päivä sähkötti hänelle tietoja Suddhoon pojan terveydentilasta. Ja tässä juuri alkaa kertomuksemme.
Suddhoon serkun poika sanoi minulle yhtenä iltana, että Suddhoo tahtoisi puhutella minua; että hän oli liian vanha ja heikko tullakseen itse minun luokseni ja että minä osoittaisin ikuista kunniaa Suddhoon talolle, jos minä tulisin hänen luokseen. Minä menin, mutta siihen nähden, että Suddhoo tähän aikaan oli sangen hyvissä varoissa, olisi hän minun mielestäni voinut lähettää paremmat ajopelit, eikä tuommoisia hirvittävän täriseviä ekka rattaita, tuomaan tulevata varakuvernööriä alkuasukkaiden kaupungin osaan kolkkona huhtikuun iltana. Ekka ei kulkenut nopeasti. Oli jo pilkkosen pimeä, kun me seisahduimme Ranjit Singhin haudan oven luo lähellä linnoituksen pääporttia. Siinä seisoi Suddhoo ja hän sanoi, että se oli vallan varma, että minusta armollisen alentuvaisen käytökseni tähden tehtäisi varakuvernööri, ennenkuin ainoakaan hivus päässäni valkenisi. Sitten me puhuimme ilmasta ja minun terveydentilastani ja vehnän sadosta viisitoista minuuttia Huzuri Baghissa, tähtitaivaan alla.