Hän pani rumpalihihnan olkapäilleen, pisti huilun Lewin käteen, ja molemmat pojat marssivat kallioisesta piilopaikastaan aukealle kentälle, virittäen tavattoman epäpuhtaasti "Brittiläisten krenatöörien" ensi sävelet.
Lewin sanojen mukaan oli muutamia "Fore and Aft'eja" verkalleen ja häpeissään kääntynyt takaisin lyöntien ja haukkumisten pakottamina; heidän punaiset nuttunsa loistivat kaukaa laakson toisesta päästä, ja heidän takanaan aaltoilivat pistimet. Mutta näiden runneltujen rivien ja vihollisen rivien välillä, jotka afgaanien epäilevään tapaan pelkäsivät äkillisen peräytymisen merkitsevän viekkautta ja sentähden jättivät etenemättä, oli puolen peninkulman laajuinen aukea, jota kaatuneet vain kirjailivat.
Sävel nousi täyteen vauhtiin, pojat liikkuivat rinnatusten, ja Jakin löi rumpua minkä jaksoi. Yksi ainoa huilu kuului kovin ohuelta ja säälittävän kimakalta, mutta ääni kantoi kauas, aina gurkheille saakka.
"Tulkaapas vain, sen koirat", mutisi Jakin itsekseen. "Pitääkö meidän tässä iankaiken soittaa?"
Lew tähysteli suoraan eteensä ja kulki jäykempänä kuin koskaan ennen paraatissakaan.
Ja pahasti pilkaten kaukana olevaa joukkiota piipatti ja rämisi vanha rintamajoukon nuotti:
"Toisist' on Alexander,
toisista Herkules,
ja Hektor ja Lysander
suuressa mainehess'!"
Kaukaa kuului gurkhien kättenpaukutus, ja loitolla huusivat vuoristolaiset, mutta ei laukaustakaan ammuttu brittiläisten eikä afgaanien puolelta. Nuo pienet punaiset pilkut liikkuvat eteenpäin aivan yhdensuuntaisesti vihollisen rintaman kanssa.
"Mut' nimelle ei vertaa
ole maissa mainehen
tuon tur-rum-rum-pum-tur-rum
krenatöörin brittien!"
"Fore and Aft'in" miehiä alkoi kokoontua yhä tiheämpään kentälle johtavan aukon edustalle. Vuorella ollut kenraali oli vallan sanatonna pelkästä raivosta. Vihollinen vaan ei liikahtanut. Päivä paistoi korkealla katsellen poikasia.