"Luoteja eivät nähneet
nuo vanhat urohot,
ei tieneet ruudin voimaa,"
"Nyt ne tulevat!" sanoi Jakin. "Jatka, jatka, Lew!"
"mi kaataa kontiot!"
"Fore and Aft" hyökkäsi ulos solasta. Mitä upseerit silloin olivat sanoneet miehilleen saadessaan heidät häpeämään ja nöyrtymään, ei koskaan ole tullut ilmi; sillä upseerit enemmän kuin sotamiehetkään eivät siitä puhuneet.
"Ne tulevat uudestaan!" huusi eräs afgaanien pappi. "Älkää tappako poikia! Ottakaa heidät elävinä, niin käännytämme heidät omaan uskoomme."
Mutta ensi laukaus oli ammuttu, ja Lew kaatui kasvoilleen. Jakin seisoi vielä hetkisen, pyörähti ympäri ja vaipui maahan, kun "Fore and Aft" marssi esille upseerien kiroillessa häpeän ja nöyryytyksen tunne sydämessään.
Ainakin puolet miehistä olivat nähneet poikien kaatuvan, mutta eivät räpäyttäneet silmääkään. Eivätkä he virkkaneet niin sanaa. He kiirehtivät suoraan yli avoimen kentän ampumatta ollenkaan.
"Tämä", sanoi gurkhien eversti hiljaa, "on oikeaa hyökkäystä, noin se onkin tehtävä. Joutukaa, poikani."
"Ulu-lu-lu-lu!" huusivat gurkhit ja ryntäsivät alas kukriis-aseitten — noiden hirvittävien gurkhilaispuukkojen iloisesti kalahdellessa.
Oikealta puolelta ei tehty hyökkäystä. Ylänköläiset, hurskaasti antaen sielunsa Jumalan haltuun (sillä kuolleelle ihmiselle on yhdentekevää, onko hän ammuttu rajasodassa vai Waterloossa), hajaantuivat ketjuun ja ampuivat tapansa mukaan, se on ilman seisausta ja ilman kiihkoa, sillä aikaa kuin rihlakanuunat, jotka vihdoinkin olivat lakanneet ampumasta ylempänä mainittua kaiveluttavaa röykkiötä, kiidättivät kuulan toisensa jälkeen vuorella häilyvän lipun ympärille kokoontuneeseen parveen.