Mutta jotkut kertovat, ja niiden joukossa gurkhit, jotka olivat katselleet vuorilta, että voitto saatiin Jakinin ja Lewin ansiosta, joiden ruumiit kannettiin juuri paraiksi, kun piti täyttää kahta aukkoa kaatuneille kaivetun yhteisen haudan toisessa päässä, Jagai-vuoren juurella.
Hänen oma aviovaimonsa.
Shakespeare kertoo jotain toukista (vai oliko se jättiläisistä taikka kovakuoriaisista), että ne nousevat sitä vastaan, joka niiden päälle tallaa liian raskaasti. Varminta on, ettei rupea ollenkaan polkemaan toukkia — ei edes viimeksi kotimaasta tullutta nuorinta luutnanttia, jonka napit tuskin vielä ovat silkkipaperista päästetyt ja jolla on mehevän englantilaisen lihan puna poskilla. Tässä kertomuksessa puhutaan toukasta, joka rupesi kiemurtelemaan. Lyhyyden vuoksi nimitämme Henry Augustus Ramsay Faizannea "Toukaksi", vaikka hän oikeastaan oli erittäin sievä poika, jolla ei ollut haiventakaan kasvoissa ja joka vyötäisiltään oli hoikka kuin tyttönen, kun hän tuli toiseen shikarrien jääkärirykmenttiin. Shikarrien rykmentti on ylpeätä väkeä, ja täytyy olla taitava kaikenmoisissa asioissa — pitää osata soittaa banjoa, taikka ratsastaa tavallista paremmin, taikka laulaa, taikka näytellä — ollakseen heille mieliksi.
Toukka ei tehnyt muuta kuin pudota keikahteli hevosensa selästä ja työnsi lastuja irti portinpatsaista kärryillään. Tämäkin kävi yksitoikkoiseksi ajan pitkään. Hän ei tahtonut pelata vistiä, hän repi rikki biljardikankaan, oleskeli paljon yksikseen ja kirjoitti mammalleen ja sisarelleen kotimaahan. Neljä näistä viidestä seikasta oli paheita, joita shikarrit eivät hyväksyneet ja jotka he päättivät poistaa. Jokainen tietää, kuinka vanhemmat luutnantit kasvattavat nuorempia eivätkä salli niiden koskaan kiivastua. Se on terveellistä eikä vahingoita ollenkaan, ellei vaan kärsivällisyys lopu; silloin se on harmillista. Oli kerran mies — mutta tämä kuuluu toiseen juttuun.
Shikarris-jääkärit kiusasivat Toukkaa kovin paljon, ja hän kärsi kaikki valittamatta. Hän oli niin hyvä ja niin harras oppimaan, ja hän punastui niin sievästi, että hänen kasvatuksensa loppui hyvin lyhyeen ja jokainen jätti hänet rauhaan, paitsi vanhin luutnantti, joka yhä edelleen koetti tehdä Toukan elämän karvaaksi. Vanhin luutnantti ei tarkoittanut pahaa, mutta hänen leikkinsä oli karkeata ja hän ei oikein ymmärtänyt, missä piti lopettaa. Hän oli liian kauan saanut odottaa omaa komppaniaa, ja tuommoinen seikka saattaa aina miehen katkeraksi. Paitsi sitä hän oli rakastunut, ja se teki asian vielä pahemmaksi.
Eräänä päivänä, kun hän oli lainannut Toukan rattaat naiselle, jota ei ollut olemassakaan, ja oli itse ajellut niillä koko iltapäivän, ja oli tuon saman olemattoman naisen nimessä kirjoittanut Toukalle kirjeen ja nyt kertoi upseeriklubissa koko jutun, niin Toukka nousi paikaltaan ja sanoi tyynellä naisellisella äänellään: — "Se oli aika hyvä kuje; mutta minä lyön vetoa kuukauden palkasta kuukauden palkkaa vastaan sittenkuin sinä olet nimitetty, että minä teen sulle kepposen, jonka sinä muistat koko elämäsi ajan ja jonka rykmentti muistaa vielä sitten, kun sinä olet kuolleena ja haudattuna." Toukka ei ollut ollenkaan suutuksissaan, ja koko upseeristo nauroi ääneensä. Sitten vanhin luutnantti katseli Toukkaa kiireestä kantapäähän ja päinvastaiseen suuntaan ja sanoi: "Asia on sovittu, lapsukainen." Toukka pyysi upseereja todistamaan, että veto oli lyöty, ja jatkoi sitten lempeästi hymyillen erään kirjan lukemista.
Kaksi kuukautta kului, ja vanhin luutnantti yhä kasvatti Toukkaa, joka rupesi hiukan kiemurtelemaan, kun kuuma aika oli lähestymässä. Minä jo mainitsin, että vanhin luutnantti oli rakastunut. Hulluinta tässä asiassa oli se, että tyttö myöskin oli rakastunut vanhimpaan luutnanttiin. Ja vaikka eversti lausui rumia sanoja ja majuri tirskui ja naineet kapteenit näyttivät äärettömän viisailta ja nuoremmat upseerit hymyilivät ylenkatseellisesti, niin nämä kaksi rakastavaista kuitenkin menivät kihloihin.
Vanhin luutnantti oli niin ihastuksissaan, kun samaan aikaan sai sekä oman komppanian että tytön, että unohti kiusata Toukkaa. Morsian oli sievä tytön tyllykkä ja olipa hänellä vähän rahaakin. Hänestä ei muutoin kerrota ollenkaan mitään tässä kertomuksessa.
Eräänä iltana, juuri kun kuuma aika oli alkanut, koko upseeristo, paitsi Toukkaa, oli kokoontunut klubihuoneen edustalle. Musiikki oli lakannut soittamasta, mutta ei kenenkään tehnyt mieli mennä sisään. Ja kapteenien rouvat olivat myöskin siellä. Kihlatun miehen hupsuus on vallan rajatonta laatua. Vanhin luutnantti oli selittänyt kihlattunsa erinomaisia ominaisuuksia, ja rouvat olivat hymähdelleet suostumuksensa miestensä haukotellessa, kun samassa kuului hameiden kahinaa pimeässä ja väsynyt, heikko ääni lausui:
"Missä minun mieheni on?"