»Niin», sanoi Taffi, »tahdon, että sinä menet minun äitini luo, sillä sinun jalkasi ovat pitemmät kuin minun ja sinä et putoa majavarämeeseen, ja pyydät häneltä isän keihästä — sen, jossa on musta kädensija ja joka riippuu lieden yläpuolella.»
Muukalainen (ja hän oli tewaralainen) ajatteli: »Tämä on hyvin, hyvin ihmeellinen lapsi. Hän viittoo käsillään ja huutaa minulle, mutta en ymmärrä sanaakaan hänen puheestaan. Mutta ellen tee mitä hän tahtoo, niin pelkään tuon ylpeän Päällikön, Miehen-joka-kääntää-selkänsä-vieraille, vihastuvan kovasti.» Hän nousi ja kiskaisi suuren tuohenkappaleen koivusta ja antoi sen Taffille. Hän teki niin, oi Rakkaani osoittaakseen, että hänen sydämensä oli yhtä valkoinen kuin tuohi ja ettei hän aikonut mitään pahaa; mutta Taffi ei ymmärtänyt lainkaan.
»Ohoo!» huudahti hän vihdoin. »Nyt käsitän! Sinä tahdot saada äidin osoitteen, vai mitä? Luonnollisesti minä en osaa kirjoittaa, mutta voin piirtää, jos vain saan jonkun terävän puukon. Ole hyvä ja lainaa hainhammas kaulaketjustasi.»
Muukalainen (ja hän oli tewaralainen) ei sanonut mitään; silloin Taffi ojensi pienen kätensä ja tavoitteli hänen kaulastaan kauniista helmistä, siemenistä ja hainhampaista tehtyä kaulanauhaa.
Muukalainen (ja hän oli tewaralainen) ajattelu »Tämä on kovin, kovin, kovin ihmeellinen lapsi. Kaulaketjuni hainhammas on taikahain hammas, ja minulle on aina sanottu, että jos joku luvattani koskee siihen, niin hän heti paisuu tai halkeaa. Mutta tämä lapsi ei paisu eikä halkea, ja tuo mahtava Päällikkö, Mies-joka-tarkasti-hoitaa-tehtävänsä, joka ei vieläkään ole ollut minua huomaavinaan, ei näytä lainkaan pelkäävän, että hän paisuisi tai halkeaisi. Minun on parasta olla vielä kohteliaampi.»
Sitten hän antoi hainhampaan Taffille, joka heittäytyi pitkälleen maahan ja heilutteli jalkojaan ilmassa, niinkuin muutamat ihmiset piirustussalin lattialla, kun he aikovat piirtää, ja hän sanoi:
»Nyt piirustan oikein nätin kuvan! Voit katsella olkani yli, mutta et saa töykkiä. Ensiksi piirrän isän kalastamassa. Se ei ole aivan hänen näköisensä; mutta äiti kyllä tuntee, sillä olen piirtänyt keihään poikki. No niin, nyt piirrän toisen keihään, jonka isä tahtoo, sen, jossa on musta kädensija. Se näyttää pistävän isää selkään, mutta se johtuu siitä, että hainhammas luiskahti eikä tämä tuohenpala ole tarpeeksi iso. Tämä keihäs sinun pitäisi tuoda; sitten piirrän kuvan itsestäni selittämässä asiaa sinulle. Hiukseni eivät ole noin pystyssä, mutta on helpompi piirtää tällä tavalla. Nyt piirrän sinut. Minun mielestäni sinä olet oikein kaunis, mutta en osaa piirtää sinua kauniimmaksi, niin ettet saa loukkaantua. Oletko loukkaantunut?»
Muukalainen (ja hän oli eräs tewaralainen) hymyili. Hän ajatteli: »Jossakin on suuri tappelu tekeillä, ja tämä erikoinen lapsi, joka on ottanut minun taikahampaani, mutta ei paisu eikä halkea, käskee minua hakemaan heimon tuon suuren Päällikön avuksi. Hän on suuri Päällikkö tai muuten hän olisi jo ollut huomaavinaan minut.»
»Katsohan», sanoi Taffi piirtäen hyvin kovasti ja melkein raappien, »nyt olen piirtänyt sinut ja pistänyt sinun käteesi sen keihään, jonka isä haluaa, jotta muistaisit, että sinun on se tuotava. Nyt näytän, miten löydät äidin osoitteen. Kuljet eteenpäin, kunnes tulet kahden puun luo (nämä ovat ne puut) ja sitten menet yli kallion (tämä on se kallio) ja sitten joudut majavarämeeseen, joka on majavia täynnä. En ole pistänyt tähän kaikkia majavia, koska en osaa piirtää majavaa, mutta olen piirtänyt niiden päät, etkä niistä muuta näekään, kun kuljet rämeen läpi. Muista, ettet putoa siihen! Sitten luola onkin aivan rämeen takana. Se ei ole niin korkea kuin kalliot tavallisesti, mutta minä en osaa piirtää mitään pieneksi. Tässä ulkopuolella on minun äitini. Hän on kaunis. Hän on maailman kaunein äiti, mutta hän ei loukkaannu, vaikka hän näkee, että olen piirtänyt hänet näin rumaksi. Häntä ilahduttaa, kun minä osaan piirtää. No niin, siltä varalta, että unohtaisit, olen piirtänyt sen keihään, jonka isä tahtoo, luolan ulkopuolelle. Se on oikeastaan sisäpuolella, mutta kun näytät kuvaa äidille, niin hän antaa sen sinulle. Olen piirtänyt hänet kädet ylhäällä, sillä tiedän, että hän ilahtuu nähdessään sinut. Eikö tämä ole suloinen kuva? Ja oletko sinä ymmärtänyt oikein, vai pitääkö minun vielä kerran selittää?»
Muukalainen (ja hän oli tewaralainen) katsoi kuvaa ja nyökytteli innokkaasti päätään. Hän sanoi itsekseen: »Ellen hae tälle suurelle Päällikölle apua, niin hänen vihollisensa, joita tulee keihäät kädessä joka puolelta, tappavat hänet. Nyt ymmärrän, miksi suuri Päällikkö ei ollut minua näkevinään! Hän pelkäsi, että hänen vihollisensa ovat piilossa pensaikossa ja näkevät hänen antavan sanoman minulle. Senvuoksi hän käänsi selkänsä minulle ja antoi tämän viisaan ja ihmeellisen lapsen piirtää tämän kauhean kuvan, joka kertoo hänen vaikeuksistaan. Minä menen hankkimaan hänen heimoltaan apua.» Hän ei kysynyt Taffilta osoitetta, vaan kiisi pois tuulen lailla pitäen tuohenkappaletta kädessään, ja Taffi istuutui ylenmäärin tyytyväisenä.