»Mitä sinä olet hommaillut, Taffi?» kysyi Tegumai. Hän oli korjannut keihäänsä ja heilutteli sitä varovaisesti sinne tänne.

»Omia pikku toimenpiteitäni, isä-kulta», vastasi Taffi. »Ellet kysy mitään, niin saat kaiken tietää vähän ajan kuluttua, ja sinä hämmästyt. Et tiedäkään, miten hämmästyt, isä! Lupaa, että hämmästyt!»

»Olkoon menneeksi», sanoi Tegumai ja jatkoi kalastustaan.

Muukalainen — tiedätkö, että hän oli tewaralainen? — juoksi kuva kädessä monta mailia ja aivan sattumalta hän huomasi Teshumai Tewindrowin luolansa ovella juttelemassa muutamien Neoliittisten rouvien kanssa, jotka olivat tulleet Alkuperäiselle välipalalle. Taffi oli hyvin Teshumain näköinen, varsinkin kasvojen yläosan ja silmien puolesta, niin että Muukalainen — aina vain puhdasverinen tewaralainen — hymyili kohteliaasti ja ojensi Teshumaille tuohenkappaleen. Hän oli juossut kovaa, niin että hän huohotti, ja hänen jalkansa olivat raapiutuneet risukoissa, mutta hän yhä koetti pysytellä kohteliaana.

Kohta kun Teshumai näki kuvan, kirkaisi hän kuin mikäkin ja hyökkäsi Muukalaisen kimppuun. Muutkin Neoliittiset rouvat iskivät hänet maahan ja istuivat hänen päälleen kuusi rinnakkain, ja sillä aikaa Teshumai jauhoi hänen hiuksiaan.

»Se on yhtä ruma kuin tämän Muukalaisen nenä», hän sanoi. »Hän on pistänyt minun Tegumaini täyteen keihäitä, ja peloittanut Taffi-paran, niin että hiukset seisovat aivan pystyssä; eikä hän tyydy siihen, vaan tuo vielä minulle tämän hirvittävän kuvan työstään. Katsokaa!»

Hän näytti kuvaa kaikille Neoliittisille rouville, jotka kärsivällisesti istuivat Muukalaisen päällä.

»Tässä on minun oma Tegumaini käsi poikkinaisena; tässä keihäs pistää hänen selästään; tässä mies pitää keihästä valmiina pistämään; tässä toinen mies tuo keihästä luolasta, ja tässä on koko joukko ihmisiä» (ne olivat oikeastaan majavia, mutta ne näyttivät pikemminkin ihmisiltä) »jotka hyökkäävät Tegumain kimppuun takaapäin. Eikö tämä ole järkyttävää!»

»Kauhean järkyttävää!» sanoivat Neoliittiset rouvat, ja he täyttivät
Muukalaisen hiukset mudalla (mistä hän ällistyi kovasti) ja he
rummuttivat kumahtelevia Heimorumpuja, ja kutsuivat koolle kaikki
Tegumain heimon päälliköt.

Hetmanneineen ja Dolmanneineen ja kaikki Negukset ja Woonit ja Akhoondit sekä Warlockit ja Angekokit ja Dshudshu-miehet ja Bonait ja muut, jotka päättivät, että ennen kuin pää katkaistaisiin poikki Muukalaiselta, oli hänen heti paikalla vietävä heidät virralle ja näytettävä, mihin hän oli piiloittanut Taffi-paran.