Pieni Ovela Kala meni tiehensä ja piiloutui päiväntasaajan kynnyksen alle. Se pelkäsi Valaan vihastuneen.
Merimies otti tuppipuukon mukaansa, ja marssiessaan valkoista hiekkaa hänellä oli yllään ne siniset hurstihousut. Housunkannattimet hän oli jättänyt jälkeensä ristikkoa pitämään. Ja siihen tämä tarina loppui.
MITEN KAMEELI SAI KYTTYRÄNSÄ.
Tämä on nyt seuraava kertomus, ja siinä kerrotaan, miten Kameeli sai kyttyränsä.
Aikojen alussa, kun maailma oli vielä ihan uusi ja nuori ja eläimet juuri rupesivat tekemään työtä Ihmiselle, oli eräs Kameeli, joka eli keskellä Tuulista Erämaata, ja sitäpaitsi se oli Tuulenpieksäjä itsekin. Se söi varpuja ja okaita ja tamariskeja ja maitoruohoa ja kaikenkaltaisia muita kasviksia, ja se pureksikin niin äärettömän laiskasti; ja kun joku sitä puhutteli, niin se sanoi kurkkuäänellä: »Kyt!» Juuri »Kyt!» eikä mitään muuta.
Heti maanantai-aamuna sen luokse tuli Hevonen, jolla oli satula selässä ja kuolaimet suussa, ja sanoi: »Kameeli, oi Kameeli, lähde pois ravaamaan niinkuin me muutkin.»
»Kyt!» sanoi Kameeli kurkustaan; ja Hevonen läksi pois kertomaan
Ihmiselle.
Pian tuli sen luo Koira, jonka suussa oli keppi, ja sanoi: »Kameeli, oi Kameeli, lähde pois hakemaan ja kuljettamaan tavaroita niinkuin me muutkin.»
»Kyt!» sanoi Kameeli kurkustaan; ja Koira läksi pois kertomaan
Ihmiselle.
Pian sen luo tuli Härkä, jonka niskassa oli ies, ja sanoi: »Kameeli, oi
Kameeli, tule kyntämään niinkuin me muutkin.»