»Kyt!» sanoi Kameeli kurkustaan; ja Härkä läksi pois kertomaan
Ihmiselle.
Päivän päätyttyä Ihminen kutsui Hevosen ja Koiran ja Härän yhteen ja sanoi:
»Kolme, oi te Kolme, olen kovin pahoillani teidän puolestanne (sillä maailma on niin uusi ja nuori), mutta tuo erämaan Kytyttäjä ei voi tehdä työtä, muuten se olisi ollut täällä meidän luonamme alusta pitäen. Minun täytyy jättää hänet aloilleen, ja sitä korvataksemme teidän on tehtävä kahta vertaa enemmän työtä.»
Nuo Kolme suuttuivat tästä kovin (sillä maailma oli ihan uusi ja nuori, ja työtä oli paljon), ja he pitivät kokousta Erämaan laidalla; ja siihen tuli Kameelikin pureksien kaktusta äärimmäisen laiskasti ja nauroi niille vasten naamaa. Sitten se sanoi kurkustaan: »Kyti» ja meni tiehensä.
Pian sen jälkeen siihen tuli Henki, Kaikkien Erämaiden hoitaja, tomupilveen kietoutuneena (Henget matkustavat aina sillä tavalla) ja keskeytti niiden Kolmen kokouksen ja pohdinpidon.
»Kaikkien Erämaiden Henki», sanoi Hevonen »onko oikein kenenkään laiskotella, kun maailma on niin uusi ja nuori?»
»Eipä tietenkään», vastasi Henki.
»Hyvä», sanoi Hevonen, »sinun Tuulisen Erämaasi keskellä on eräs eläin, jolla on pitkä kaula ja pitkät jalat ja joka ei ole pannut kortta kekoon sitten viime maanantain. Hän ei tahdo ravata.»
»Fjuu!» vihelsi Henki. »Se on minun Kameelini, kautta kaiken Arabian kullan! Mitä hän sanoo?»
»Hän sanoo: Kyt! kurkkuäänellään», vastasi Koira, »eikä hän tahdo hakea eikä kuljettaa tavaroita.»