Ja Kameeli sanoi uudelleen kurkustaan: »Kyt!» mutta tuskin se oli niin sanonut, kun se näki selkänsä, josta se oli hyvin ylpeä, turpoavan ja paisuvan suureksi veltoksi kyttyräksi.
»Näetkö tuon?» kysyi Henki. »Se on sinun oma kyt-tyräsi, jonka itse olet toimittanut selkääsi. Tänään on torstai, ja sinä olet laiskotellut maanantaista lähtien, jolloin työ alkoi. Nyt sinun on aika panna toimeksi.»
»Mitenkä minä voin», sanoi Kameeli, »kun tämä kyttyrä on selässäni?»
»Se on tarkoituksella tehty», vastasi Henki, »koska sinä olet menettänyt kolme päivää. Nyt sinä kykenet syömättä tekemään kolme päivää työtä, sillä voit elää kyttyrästäsi; sinun ei pidä milloinkaan sanoman, etten minä ole mitään tehnyt sinun hyväksesi. Lähde pois Erämaasta ja mene niiden Kolmen luo ja ole kiltti. Kytkyttele nyt vain itsellesi!»
Ja Kameeli kytkytteli itselleen ja läksi pois ja yhtyi niihin Kolmeen. Ja siitä päivästä lähtien kameelim pukuun on aina kuulunut kyttyrä; mutta se ei ole milloinkaan tavoittanut niitä kolmea päivää, jotka se menetti maailman alussa, eikä se milloinkaan ole oppinut olemaan kiltti.
MITEN SARVIKUONO SAI NAHKANSA
Olipa kerran eräällä asumattomalla saarella Punaisen meren rannikolla muuan Parsilainen, jonka lakista auringonsäteet heijastuivat enemmän kuin itämaalaisen kirjavina. Eikä tällä Punaisen meren Parsilaisella ollut muuta kuin lakki, veitsi ja leivinuuni, sellainen kapine, jota sinun ei milloinkaan pidä mennä sormellasi koskettelemaan. Ja eräänä päivänä hän otti hienoja vehnäjauhoja ja vettä ja rusinoita ja luumuja ja sokeria ja muita aineita ja leipoi itselleen kaakun, joka oli läpimitaltaan kaksi jalkaa ja kolme jalkaa paksu. Se oli kerrassaan Oivallista Ravintoa (juuri se on Taika), ja hän pisti sen uuniin, sillä hänen oli lupa paistaa siinä uunissa, ja hän paistoi, paistoi sitä, kunnes se oli aivan ruskea ja lemusi äärettömän hempeältä. Mutta juuri kun hänen piti ruveta sitä syömään, tuli rannikolle saaren Kokonaan Asumattomasta Sisämaasta muuan Sarvikuono, jolla oli sarvi nenällään, kaksi porsaansilmää ja hyvin vähän käytöstapoja. Niinä aikoina Sarvikuonon nahka oli tiiviisti sen ympärillä; kurttuja ei ollut missään. Se näytti aivan Nooakin arkin Sarvikuonolta, mutta oli tietenkin paljon isompi. No niin, sillä ei ollut käytöstapoja silloin, eikä sillä ole nykyäänkään, eikä niitä milloinkaan opikaan. Se sanoi: »Mitä-äh!» ja Parsilainen jätti kaakkunsa ja kiipesi palmupuun latvaan, eikä hänellä ollut muuta yllään kuin hattunsa, josta auringonsäteet heijastuivat enemmän kuin itämaalaisen kirjavina. Ja Sarvikuono kaatoi uunin kuonosarvellaan ja kaakku vieri hiekkaan; Sarvikuono seivästi sen sarveensa ja söi sen ja meni häntäänsä heilutellen takaisin autioon ja Aivan Asumattomaan Sisämaahan, joka rajoittuu Mazanderanin ja Sokotran saariin ja päiväntasaajan seutujen kallioniemiin. Silloin Parsilainen kipusi alas puusta, asetti uunin jaloilleen ja lausui seuraavan säkeistön, jonka, ellet ole sitä ennen kuullut, tahdon sinulle toistaa:
Ken kaakun multa varastaa,
Se rangaistuksen kovan saa,
Ett tärähtelee koko maa.
Ja siinä oli paljon enemmän tarkoitusta, kuin saatat ajatellakaan.
Sillä viittä viikkoa myöhemmin kulki pitkin Punaista merta lämpöaalto, ja jokainen riisui vaatteensa. Parsilainen otti lakin päästään; mutta Sarvikuono otti yltään nahkansa ja kantoi sitä olkapäällään tullessaan rannikolle kylpemään. Siihen aikaan sen nahka oli napitettu kolmella napilla vatsan alta ja näytti sadetakilta. Sarvikuono ei virkkanut sanaakaan Parsilaisen kaakusta, sillä se oli syönyt sen kokonaan; eikä sillä ollut mitään käytöstapoja sen enempää kuin nykyään tai tulevaisuudessakaan. Se kahlasi veteen puhallellen ilmakuplia kuonostaan ja jätti rannalle nahkansa. Heti paikalla Parsilainen kiiruhti sinne ja löysi nahan, ja silloin hän hymyili hymyä, joka kiersi hänen kasvonsa kaksi kertaa. Sitten hän tanssi kolmasti nahan ympäri ja leipoi kämmeniään. Sitten hän meni leiriinsä ja täytti lakkinsa kaakunmurusilla, sillä hän ei milloinkaan syönyt muuta kuin kaakkua eikä milloinkaan lakaissut leiriään. Hän pudisti sitä nahkaa ja rutisti sitä nahkaa ja hankasi sen nahan ja hinkkasi sen nahan aivan täyteen vanhoja, kuivia, kovia ja kutittavia kaakunmurusia ja palaneita rusinoita, niin monta kuin siihen suinkin saattoi tarttua kiinni. Sitten se kiipesi palmuunsa odottamaan, kunnes Sarvikuono nousisi kylvystä ja pukeutuisi.