Ja johtaja söi sitä vihapitoa kaksi lautasellista, isäntä kolme.
Se oli ensimmäinen puoliseni Kalhon kartanossa. Ja entäs vuosi siitä päivästä!
* * * * *
Aamulla — täytyi nousta jo neljän aikaan evästämään miehiä suopellolle — näin pienen pojan keittiön oven suussa. Hän sieppasi lakin päästään, kaivoi taskusta kirjan, joka oli kääritty sanomalehtipaperiin ja tuli ujoisesti luokseni:
— Sisar laittoi tämän ja pyysi että jos emännällä olisi vieläkin toinen yhtä mukava. — Minua sanotaan vaan yleisesti emännäksi.
— Onkos sisaresi nyt terveempi?
— Onhan se jo koko joukon parempi. On jo tehnyt vispilöitä kun minä tuon varpuja ja kuorin, — eikös emäntä ostaisi näitä.
— En nyt, kun jo viimein sinulta otin. Käytä kauppiaassa! Tulomatkalla saat rieskan sairaalle viemisiksi.
Vähän ennen puoltapäivää ajoi patroona pihaan. Hän oli erittäin juhlallisen näkönen, mustissaan. Tavatonta oli tekeillä; hän kysyi kohta tervehtiessään: eikös ole sulhasia ikävöity?
Ja sitte tuli esille hänen asiansa. Hän kosi, ei toki omasta puolestaan — mutta johtajan!