— Pöystisestä?… No, tiesihän setä uusia.
— Ota paperossi…. eli paa piippuun, paa! Se…. se Korpijärven tukkipalsta on langennut hänelle jaossa ja taitaa olla pulskia puita, ehkä kymmenen tuhannen edestä.
— Enemmän! Tunnen paikat. Rouvia metsää kaikki ja mainion nätti vetomatka. Ja terveitä honkia että helisevät… Saakuli soittakoon… Hän pudisti päätään. Joko ukko tietää tästä?
— Ei suinkaan. Minä sain yksityisessä kirjeessä tiedon… Mutta kai siitä jonkun viikon perästä tulee virallinen ilmoitus.
Vallesmanni istua rehotti levollisena sohvan kulmassa heittäen tuon tuostakin pikaisen silmäyksen toiseen, jonka kasvoilla kuvastui heränneen ajatuksen, jota ei vielä uskalleta lausua, jännitys. Hän tiesi että sieltä jotakin tulee.
— Setä, sanoi sitten toinen äkkiä pitkän vaitiolon perästä, ollappa pojalla rahoja, — hän istautui vastapäätä vallesmannia ja lyödä läiskäytti muhkeaan reiteensä, — niin nyt sitä tehtäisiin "Geschäftiä."
— Elä, luuletko että hän möisi sen?
— Möisi… myö, myö!… Hän tahtoisi päästä koko roskasta, sanoi vielä toisella viikolla, ja ihan käyvästä hinnasta…
— Tuskinpa niinkään kun kuulee…
— Ei, mutta ennen kun kuulee…