Hän aikoi jatkaa, vaan vallesmannin katse pysähdytti hänet. Nuhteleva se katse ei ollut, olihan vaan pitkä ja tutkiva ja selkeä. Hän alkoi ymmärtää.
— Setä ostaa sen…, jolla on rahaa, sanoi toinen hiljaa.
Vallesmanni nauraa hörähti. — Minä, ruunun virkamies…
— Saakuli soittakoon, se kävisi kuin tanssi! Ajaisi sinne, rahat Pöystis-papan kouraan eli velkakirja, joka on yhtä hyvä kuin raha, siirtokirjaan nimet ja puumerkit ja vot! — kymmenys tuhatta kuin taivaasta…
Vallesmanni oli miettiväisenä katsonut kun toinen innokkaasti puhui ja hänen kasvoilleen oli vähitellen kihonnut puna. Nyt hän löi toista polveen ja sanoi vilkkaasti:
— Sopiihan sinun koettaa! Aja sinne ja jos onnistuu, niin pannaan puoleksi…
— Mutta se Fribergin velka on paha velka. Jos se pyöveli kuulee, että minä tämmöisiin ryhdyn…
— Noo, löytyyhän meillä toki vielä sen verran krediittiä. Ja jos kauppa onnistuu, pannaan voitot tasan. Viisituhatta mieheen, nätti summa… Peukalo päälle veikko, että ajetaan tämä asia kunnialla loppuun. — Hän oli ihan punanen kasvoiltaan ja puristi voimakkaasti toisen kättä.
Mutta tämä oli nyt vuorostaan käynyt epäilevän näköiseksi.
— Vaan kuulkaa setä, eiköhän olisi viisainta ottaa metsäherra liittoon, antaa sille vähän…