— Mitä? Se metsävoro? Sen roiston kanssa minä en tahdo olla missään tekemisissä, sen minä sanon…
— Ei, mutta varovaisuuden vuoksi, ettei ennen aikojaan hölmäseisi…. Jos hän nyt esimerkiksi saa paperit, niin voisihan hän niitä pidättää muutaman päivän.
— Ei, siitä ei tule mitään. Sille jakamaan; ja se mies ei niin vähään tyytyisikään… Pannaan me vain asia toimeen, me kaksi vanhaa ystävää, ja pistetään rahat omaan kukkaroon.
— Mutta parempi pitää pyy pivossa kuin kymmenen oksalla… Se mies voi tehdä meille hiivatin haitan jos on vastassa, vaan yksistä puolin hänen kanssaan on asia varma.
Vallesmanni käveli levottomasti sinne tänne ja pysähtyi viimein ikkunan eteen.
— Vaikka eihän se ole sanottu että hän haluaisikaan, jatkoi toinen.
— Hänkö? — Vallesmanni kumartui huoneesen päin ivallisesti hymyillen. Ole sinä siitä vaiti. Se mies ryhtyy vaikka mihin… Jaa no, jatkoi hän sitten taas matolla kävellen, ehkä olisi varminta antaa hänelle pieni viittaus.
— Parasta se on. Ja jos hän yhden tuhannen eli pari…
— Jaa, mutta ei, ei sittenkään! Minä en kärsi sitä miestä. —
Vallesmanni hipasi nenäliinalla otsaansa, joka kiilsi miltei rasvasena.
Pari tuhatta markkaa! Mitä siitä sitten meille jää?
Vieras oli noussut ylös ja ottanut turkkinsa naulasta. Hän naurahti vähän pilkallisesti.