— Dubbelt opp, ainakin!
Vallesmanni seisoi kädet taskuissa, pää nuukallaan, miettiväisenä.
— No setä, minä ajan siis sinne ja tiedustelen ja jos soveltuu, teen kaupat…
— Aja aja! Mutta ole varovainen, ettet kovin hätäile; ettei Pöystinen huomaa mitään. Se on semmoinen vanha kettu.
— Kyllä minä osaan…. Hyvästi setä!…. Joo joo! Mutta muistakaa se, että jos metsäherra pääsee asian pilaamaan, ei syy ole minun.
Hän lähti ja hyppäsi parilla askeleella portaita alas ja alkoi vikkelästi selvitellä ohjaksia, jotka hevonen oli jotenkin temponut irti ja jalkoihinsa sotkenut.
Silloin ilmestyi vallesmanni rappusille.
— Jos sinä todellakin luulet että olisi parempi puhutella metsäherraa ensin, niin voithan siellä käydä, tai jos ajamme molemmat, eli olkoon… voinhan pistäytyä iltasella.
— Se on hyvä. Jospa hän nyt tuon tuhantensa pari saapikin, niin onhan sitä siinä meillekin jäämään… Morjens, morjens!
Vallesmanni luikki sisälle kylmän kynsistä ja toinen hypähti sujakasti kappirekeensä. Hän ajoi tikapuiden ympäri ja lähti vauhdilla porttia kohden kun kiivas rumputus ikkunaan sai hänet tempasemaan oriin melkein pystyyn.