Silloin kuului ovelta naputusta ja palvelustyttö pisti päätään sisään.
— Kauppaneuvos jo vartoo!
Konttoristi nousi äkkiä ylös. — Aiai, kauppaneuvos ei saa odottaa!
Hän siisti itsensä ja seisoi kymmenen minuutin kuluttua kauppaneuvoksen salongissa. Silmät olivat hiukan punaset ja kasvot kelmeät, muuten virheetön, ja kauppaneuvoksetar ojensi hänelle sormuksiset sormensa ja toivotti hymyillen runsasta jouluiloa.
Korvessa.
Korpeen, nythän on lakkojen aika! Korpeen, nevan laitaan!
Lähdemme talosta ruispellon ojan vartta ensin. Savikkoisen saran reuna on tallautunut kovaksi kuin pöytä poutailmalla, tähät heiluvat hameiden olkia sipaistessa, rapisevat ja lyövät kasvoille. Sitten on leveä piennar; pitkän kukkivan heinän välistä kiiluu mansikoita, mehiläinen surisee horsman ympärillä ja raunion raosta puikahtaa lintu ihan jalkaimme eitse mustan aidan harjalle ja lirittää ilosesti jälkeemme.
Vähän matkaa viettäviä ahomaita kuljettua alkaa kangas. Pitkiä nuoria puita, alhaalta oksattomia, latvat tuuheat, on sadottain vieri vieressä, niin että metsä näyttää vilisevän. Merkkikirves ei ole niihin vielä kajonnut vaikka näyttävät terveiltä jokikinen puu, ja koko kangas on niin siistittyä kuin ruununpuisto. Aurinko heittää pitkiä juovia runkojen välitse, jotka punertavat valossa; siellä täällä on isot läntit puolukan vartta, muualta on maa kuivien havun-neuliaisten ja käpyjen peitossa. Ilma on kuivaa ja lämmintä ja pihka tuoksuu ja taivas on niin sininen siellä ylhäällä latvojen välissä. Tekisi mieli heittäytyä siihen hongan juurelle ja jäädä ikipäiväksi.
Mutta täti rientää edellä kuivaa kangaspolkua, joka on leveätä ja kivetöntä ja jossa hieno hiekka pölähtää esille neuliaisten alta. Sitä viiltelevät ristiin rastiin syvälle uurtuneet muurahaisten maantiet.
Kangas alkaa loppua, sorjia kuusia kasvaa mäntyjen välissä, ja niiden vaaleammat oksalatvat ovat vielä tuoreet ja pehmeät. Joku leppä rehentelee suurilehtisenä tien varrella, joka alkaa muuttua jalan alla kosteaksi.