— Sanoiko hän niin, se "finnumaani"? Näkihän hän minut tässä portilla kun niin nauravana saattoi Mimmiä kotiin.
— Ohoh! pääsi tytöltä. Ja Vuoltiolla kun muka oli niin ikävä siellä! Hän pyörähti taas ympäri, kuin jotain etsien, jotain tahtoen, ja astui askeleen lähemmäksi.
— No, nyt minä otan "sokeriprofvin"!
— Kohta, ihan kohta!
Ström tuli iloiseksi, sitä hän oli aina tahtonut juuri hänelle opettaa, vaan tyttö ei ollut koskaan uskaltanut. Hän kohensi valkeata ja pian kiehui sokeri kuplasena harmaana vaahtona kattilan laitoja myöten.
— No nyt!
Hän ojensi tytölle vesiastian ja tämä pisti siihen sormensa. Vaan jäähdyttyä oli sormi pistettävä kuumaan keitokseen ja silloin rupesi tyttöä taas jänistämään. Hän oli aivan pelästynyt ja häpesi samalla arkuuttaan.
— Ei, ei, en… minä taidakaan sentään…. uskaltaa.
— Pian!
Ström kietoi toisen kätensä lujasti hänen vyötäisilleen ja seisten takana tarttui toisella pelkurin oikeaan käteen, piti sormea hetken vedessä ja tuikkasi sitä sitten sokerikeitoksessa ja pisti jälleen vesiastiaan.