— Minulla on niin nälkä — sanoi Kaisu haikeasti.
Heikki ojensi nyytin kokasta. Vene luisti ison matkaa äskeistä vauhtiaan, vaikka olivat airot ylhäällä. Täytyi laskea ihan saaren alaitse, sillä salmen täytti tukkilautta. Salmen toiselle rannalle olivat puomat köytetyt ja ponttuulla näkyi miehiä ja naisia täydessä työssä. — Hei! — huusivat. — Soutakaa ulkopuolitse saaren. Ei siitä taida päästä.
Eivät lähteneet kiertämään. Ennen pujottelivat siitä puiden alatse, koska ranta oli tarpeeksi syvää. Siinä kasvoi runsaasti lumpeita. Suuria lehtiä ihan päälletysten, jotka niin kauniisti vajosivat veteen, kun airolla painoi ja siellä täällä suuri valkoinen kukka. Ja rannalla oli puuta, jos jonkinlaista. Siinä oli haapa, jonka lehdet aina vapisevat, ja raita. Niemukalla, aivan kaatumassa veteen, kasvoi muutama koivu. Niin mehevän näköisinä siinä olivat. Pyyhkäisivät liinan Eevan päästä, kun Täperäläiset siitä pujottelivat. Se tarttui oksaan ja heilui siinä. Eeva kumartui taappäin, mutta ei ylettynyt. Isän täytyi huovata ja sitten sen Eeva sieltä sai.
* * * * *
Oli taas tungospyhä tulossa. Ihmisiä käveli edestakaisin maantiellä, seisoskeli parittain ja ryhmissä kirkonkylän talojen porteilla. Muutamat istuivat kauppapuotien portailla, ja puodit kihisivät väkeä. Varsinkin oli Kuhmoniemen puoti täynnä. Kauppias siellä itse heilui ja mähläsi miesten kanssa, joita seisoi kuin seipäitä huone mustana. Muutamia naisia oli lähinnä tiskiä kankaita katsellen, joku löhötti kyynäspäillään tiskillä.
Siellä oli kovasti tupakan haikua. Rouva sulki varovaisesti kamarin oven jälkeensä. Hän haki lautasella keksiä vieraalleen, naapurin rouvalle. Kahvitarjotin oli vieraan edessä pöydällä, joka oli ikkunan alla, puotikamarissa. Siinä istuivat kahden puolen pöytää katsellen kirjavaa liikettä maantiellä. Ihmiset aina hajosivat, kun joku ajoi ja sitten yhtyivät taas.
Juuri kun rouva laski tarjottimen pöydälle, huomasi hän ihmisten taas vilkuvan taakseen ja hajautuvan tiepuoliin. Eräs vaimo veti tyttöään kädestä ett'ei joutuisi hevosen alle.
— Kukahan siellä nyt niin päästää — arveli naapurin rouva, kun alkoi kuulua tiukujen helinää ja kolinaa.
— Eipä nyt uskoisi, miten Täperäinen minun ruunallani vilistää! sanoi kauppiaan rouva keikauttaen päätään.
— Sehän se oli entinen liinakkonsa, — ihmetteli toinen.