— Mitäs se Matti nyt? — ajatteli nainen, — kun ei makaakaan aitassaan.
Kuinka se nyt hennoi sen romukopsansa heittää!
Sillä Matti oli yksi niitä, joilla on kukkaro, eikä hän ollut ainoastaan rahalle ahne, hän kokosi taakseen kaikkia, mitä ikinä ajatella voi: vanhaa ja huonoa ja märännyttäkin.
— Ahas — ajatteli vaimo taas, kun näki Matin lähestyvän uunia. Vai se paisti sun kidassasi nyt olla pitää?
Päivemmällä oli uunia lämmitetty ja nyt yöksi oli sinne pantu lehmän jalkaluita ja muita lapoja kuivamaan, joista sitten kesällä tulisi hyvä makukeitto väelle.
Ja se lihanhaju se nyt kutkutti Matin sieramia. Ja kun ei kuulunut hiiskaustakaan, ei muuta kuin miesten tasainen "hirrenveto", kumartui Matti lieden yli ja ojenti kätensä ottamaan.
Silloin rasautti vaimo heinävuodettaan.
Matti veti kätensä takasin ja kääntyi vielä kumarruksissa ollen katsomaan. Hänen silmänsä olivat tirrallaan ja suu irvessä kuin vastatuuleen kulkevan lampaan.
Vaan kun ei tuvassa hetkeen taas kuulunut mitään erinomaisempaa, pisti Matti kätensä uudelleen uuniin, tarttui paksuun luukohmuraan ja veti sen uunin suulle.
Silloin kahisivat heinät jälleen, entistä kovemmin.
Matti vainusteli taas vuoteelle päin, mutta vaimo näytti nukkuvan sikeästi ja miehet kuorsasivat kilpaa.