— Senkin täti, senkin täti! Kun minä olin kaikki niin hauskasti kuvitellut. Se olisi mennyt kuin tanssi, olimme vain jonakin päivänä kutsuneet papin meille ja — ja sitten tulee tuo täti, häijynä Hermeksenä, ja latelee niitä ikäviä ennustuksiaan, että äiti muka ei koskaan, ei koskaan suostu tuommoiseen kometiiaan.
— No no, elä nyt ole milläsikään. Äitisi on niin järkevä, hän kyllä myöntyy. Ja jos ei, niin täytyy sitten pitää niille tädeille tyydykkeeksi pienet kemut.
— Niin, mutta kun minä olin tätä asiata niin mielistellyt mielessäni.
Se on tullut minulle oikein lempiaatteeksi.
— Mhyyh!
Rurik katseli taas syrjältä intoilijaa vierellään. Hän jo tunsi tuon vastaanottavan luonteen, joka niin herkästi kasvatti itselleen lempiaatteita ja niin kiihkeästi niissä riippui. Hänen ei tarvinnut kuin kylvää siemen, kyllä se siellä sitten kasvoi.
— Mutta saas nyt nähdä, mitä äiti sanoo?
— Niin, saa nähdä! Olipa se sentään hyvä, että saatiin se Ella täti jäämään pois, ettei ollut heti hopottamassa.
Ja toimessa he lähtivät vaeltamaan poikki torin kulmakkeen asemalle, kun kuului uhkaava "hei" aivan takana Hagasundin puolella ja "hei" ja taas "hei." Kilisevin kulkusin hujautti ajaja komeassa kaaressa Kaivokadulta päin. Juoksu turvaksi molemmille! Nauraen he sitten kiitivät yhtä vauhtia asematalon ovesta ja siellä Pietarin junaa odottavien ihmisten kirjavassa kihinässä sitä taas oli kuin kotonaan.
* * * * *
Siellä he sitten seisoivat jonossa käytäväristeyksessä, tiukeasti katsoen jokaiseen tulijaan, mutta Eijan äidin näköistä ei niissä ollut. He odottivat vielä hetken, mutta kun matkustajatulva alkoi harveta, eikä vain tuleva tullut, lähtivät he kolmannen luokan odotussalin kautta etsimään. Eräs matkustaja siellä juuri koperoi rahapussia taskustaan maksaakseen juomansa oluhviset ja muutamat muut kokoilivat kampsujaan penkiltä ja penkin alta. Äitiä ei vain näy…. Mutta samassa täyttää ulko-oven kookas eukko ja punakat, suuret kasvot kääntyvät tähystellen puoleen ja toiseen. Ja pianpa tunsi Eija nuo kasvot hyvin lähellään ja näki suurissa tuimissa silmissä niitä lempeyttävät kyyneleet. He eivät olleet tavanneet toisiaan sen jälkeen kuin Rurik ja hän olivat ruvenneet yhteisiin pesäpuuhiin.