"Ilon pilvet ja surun pilvet pääni päällä häilyy" — mutta nyt taitaa pappa tulla tänne!
Porstuasta kuului kolinaa ja kirkkoherra astui keppi kädessä tupaan. — Laura oli isänsä näköinen. Samanlaiset tumman harmaat älykkäät silmät ja ystävälliset kasvot. Pitkät palmikot olivat tumman ruskeat niinkuin isänkin hiukset. Että hän oli rakas lapsi kuuli heti äänestä, jolla kirkkoherra puhutteli häntä:
— Täällähän olet lapsi! Minä etsin sinua joka paikasta. Mitäs nyt niin ahkeraan karttaat? — — Kuules Anna Liisa, huomenna viinapannut kiehumaan. Entinen on lopussa ja mitähän pitäjäläiseni tuumisivat, jos eivät saisikaan ryyppyä Helluntaiaamuna, kun tuovat pappilaan aprakoita. — — Se on koko tyttö tuo Anna Liisa — ja hän asettui kädet selän takana tyttöjen eteen — monta kymmentä tynnyriä kantaa vuoteensa minun eloaitastani.
— Niin, paljon enemmän kuin ikänäni ennen olen nähnytkään. Me kun emme saaneet puhdasta leipää kuin köyrinä ja jouluna. Petäjäistä silloin syötiin ja terveitä oltiin.
— Ei taitanut olla monta taloa tässä seurakunnassa, joissa puhdasta leivottiin? — kysyi kirkkoherra.
— Oli kaksi, Kauppila ja Ritoniemi. Kuinkas itkin ilosta, kun kerran sain Kauppilan emännältä marjoista ruisleivän. Viinan rankkiin leivottiin silloin — ja äitipä osasi tehdä oikein maukasta petäjäistä. Hän imelöitti taikinan. — Kerran äiti sai tynnyrin rukiita kun paransi Kauppilan lehmän. Se oli noussut suureen sammioon, jossa oli kiehuvaa vettä, ja nahka etujaloista jäi sinne. Vaan paranipa se. Voi, voi, kuinka se äiti oli hyvä palovoiteen tekijä. Oikein maan mainio!
— Kaiketi hän osasi loitsujakin?
— Mitenkäs muuten! Muistan alun yhteen: tuleppa tulinen käärme, tulisesta kalliosta, tulen lientä lakkimaan! Heitä hyytä, heitä jäätä, heitä rautaista rajaa! — enempää en muista. Nykyiset ihmiset eivät ole enää niin viisaita! Eikä hänen vertaistaan ollut eikä ole!
— Eikä sinun vertaistasi, sinä pappilan piioista parhain! — nauroi Laura. — No, nyt on rulla täysi. Tule nyt, niin tanssitaan, taputellaan taitavasti. Ja hän pyöritteli Anna Liisaa että kapea hame seisoi kuin tiuku ja näkyivät pyöreät pohkeet ja pienet jalat. Lastut lentelivät lattialla heidän jaloissaan, päreistä putoilivat palaneet karnat ja ne leimahtivat kirkkaammasti; kirkkoherra nauroi, että pää nyökkyi, Eliinan rukki alkoi pyöriä samaan tahtiin ja rengit katselivat ilosilmin tyttöjen tanssia.
* * * * *