Onneksi voi isä heti vastata, että mies oli jo melkein terve. Isä oli käynyt Kuopiossa ja pitänyt huolta hänen hoidostaan.
Minulle Heikku lähetti pienen, pienen kultarahan ja se riippuu nytkin minun kellonkantimissani. Oi, miten kultaisia uneksin sitä katsellessa. En ollut koskaan ajatellut Heikkua rakastavani; hän kun oli juuri kuin veli, vaan nyt! En tiedä mistä lie kaikki päähäni pälkähtänyt. Yöt ja päivät ajattelin vaan Ameriikkaa. Näin itseni siellä silkissä ja kalliilla kivillä koristettuna ja Heikku olisi äärettömän rikas! Hän noutaisi minut täältä Suomesta, juuri kun minulla on kosijoita kaikilta maan ääriltä, — olihan hän luvannut tulla — ja me ajelisimme vaunuissa aivan kukkaisten peittäminä. En ymmärrä mistä ne kukkaset sain, mutta niitä vaan piti olla, ruusuja, suuria punasia; joka paikassa missä vaan unelmissani ajoin ja liikuin oli ruusuja, näin ihanoita kukkaisvasuja, niitä satelemalla sateli ja päivä paistoi ja linnut lauloivat ja me olimme onnellisia, eikä minun tarvinnut muusta huolehtia kuin että minulla olisi hauskaa vain. Mutta en minä juhlista haaveillut, enkä suurista meluavista huveista; hiljaista vaan ja rauhallista. Isän ja äitin, enon ja tätin minä kutsuisin luokseni, eikä enon enää tarvitsisi olla kauppias, eikä isän kulkea pitäjällä — ja Matin minä veisin kuskikseni ja muille palvelijoille lähettäisin jotakin, josta ne aina minua muistaisivat ja Sauna-Kaisu saisi niin paljon rahaa, että hän saisi ostaa itselleen pienen mökin ja — lehmän… Luulin että silloin vasta on onnellinen kun ei tarvitse tehdä työtä.
Ja silloin sai isä kirjeen. Se oli Ameriikasta, postimerkissä oli presidentin kuva. Se oli Heikun serkulta ja ilmoitti lyhyesti että Heikkua ei enää ollut. Hän oli kuollut kuumetautiin, joka siellä riehui. Oli toki ennättänyt saada isän kirjeen ja iloinnut niinkuin vapautettu ainakin ja eronnut tyytyväisenä muistellen kaukaista kotimaataan ja meitä, ainoita ystäviään.
Ja me suremme kaikki syvästi Heikun kuolemata. Hän oli kuin perheesen kuuluva, kuin oma lapsi. Emme olleet koskaan ajatelleet tulevaisuutta ilman häntä. Minä tahtoisin pukea itseni mustaan, kokonaan murheesen, mutta äiti ei anna, sanoo että minun hyvä musta hameeni menee pahaksi joka päivä pitäessä ja sitäpaitse voisivat ihmiset luulotella jotakin, heillä olisi siitä niin paljon tekemistä. Mitä? Että Heikku oli minun sulhaseni. Olihan hän melkein minun sulhaseni, oli luvannut tulla kosimaan ja hän oli minulle rakas ja minä en häntä koskaan unhoita. Hänen pientä kultarahaansa minä säilytän kalliina muistona, jolla hän minut itselleen kihlasi. Mieleni tekisi äitille sanomaan, mutta en kuitenkaan kehtaa, se on niin vaikeata — hän ehkä kertoisi isälle.
* * * * *
Isä on kovasti sairastunut. — Pääsiäisiltana olimme Enolassa. Isä ja eno istuivat nurkkasohvalla; eno jutteli! Hän aina lavertelee mielellään. Kasvonsa oikein kiilsivät tyytyväisyydestä. Isä kuunteli, kädet ristissä mahan alla, leppyisä pää kallellaan, suu puoleksi hymyssä ja silmissä älykäs, mutta hyväluontoinen katse: puhele vaan pois juttujasi, en minä noita kumminkaan usko! Äiti istui lähellä katsellen kuvalehtiä ja toisella korvallaan kuunnellen enon juttua; maistoi joskus teelusikalla isän totilasista — ett'ei se vaan olisi liian väkevätä, tohtori kun oli käskenyt isää olemaan hyvin varovainen nautinnoissaan. Eihän tuo ollutkaan — melkein sokerivettä; mutta enon lasissa oli aivan ruskeata…. Vähän vettä, paljon konjakkia! Laiha, kivulias tätini soitteli: tipu, tipu tipu tipu tallallalla ja me tanssimme. Me — Temppu, Musti ja minä. Temppu oli hyvä tanssimaan kun minä kannatin sitä etukäpälistä; Musti ei malttanut, se vaan hyppi ja kiskoi matot kasaan.
— Saas nähdä milloin nyt uusi tohtorimme tulee? kuulin enon sanovan.
Täti taukosi soittamasta; me kuuntelimme kaikki, — Temppukin kääntyi katsomaan.
— Jos hän ei vaan kohta tule niin saa odottaa kesäkeliä. Tässä ei enää monta päivää jäitä ajetakaan, tuumaili isä.
— Tulkoonpa milloin tahansa; minulla on vasikka juomassa jo hänen varaltaan. Kuule, onko sinulla vielä gurkkuja? Kysyn muistaissani. Meidän ne Venäjältä tuodut olivatkin paleltuneita.