— Vasemmalle! — Ja neljänneksen kuluttua me jo huristelimme jäätä pitkin.
Keli oli mainiota. Kohva sulana ja vesi valunut jäältä pois. Reki ei tehnyt jälkeäkään, kengän naulat vaan raapasivat naarmun jäähän. Mutta heikkoa se oli ja haprasta; siellä täällä oli avannoita, joista vesi pulpahti jäälle ohitse ajaessamme. Sivullapäin kimalteli salmi jo sulana ja sen takana tumma kuusikko talvivaipastaan vapautuneena. Taivas oli niin siintävän sininen ja pitkin hohtavaa jääkenttää temmelsi vilpas kevät-tuuli. Kaikki oli henkeä ja elämätä täynnä, vaikk'ei elävätä olentoa näkynyt eikä kuulunut muuta kuin meidän kulkustemme kilinä. Koko luonto lauloi äänetöntä kevätvirttä… Ja kuitenkin oli kuolema niin lähellä. Omituista ajaa aivan elämän rajalla! Enkä minä ensinkään peljännyt; eihän äitikään peljännyt tarttumista kun valvoi isän vuoteen vieressä! Vasta nyt aloin ymmärtää äitiä!
Väliin Matti vilkasi taaksensa: — Pelkäättekö?
— Ei! Entäs Matti?
— Ei. — Mutta kertoipa jälkeenpäin olleensa koko ajan sydän kourassa.
Erään niemen nenästä kulki lairo aivan poikki selän. — Mitäs nyt?
Kiertämäänkö? Mikäpä sen pituuden tietääkään.
— Antaa mennä, eihän tuo näytä leveältä. Ruunikko korskui ja nosteli arasti jalkojaan. Matti kiirehti — se nousi pystyyn aivan lairon reunalla. Matti löi piiskalla — raju hyppäys ja tuulen vauhtia se kiiti eteenpäin… Kuta likemmäksi kotia tultiin, sitä levottomammaksi taas kävin. Mitähän sieltä kuuluu? Voi, jos tuolle ruunikolle kasvaisi siivet! Kovin oli raukka vaahdossa kotirantaan päästyä. Sula mäki edessä! Antaa tuon vähän puhaltaa.
— Matti lähtee edeltäpäin viemään tuota laukkua. Antakoot heti isälle tuosta suuresta pullosta. Varo ett'ei se pääse kolahtamaan minnekään. Kyllä minä ajan!
Matti lähti puoli juoksussa kiipeämään mäkeä; ruunikkokin lähti otattamaan niin etten suuressa turkissani ollut perässä pysyä. Kivet narisivat pohjarautoihin että oikein hampaita vihloi. Pellolla oli kenkäni tarttua saviliejuun.
Eno ja täti tulivat vastaan. Eno kädet taskuissa ja lakki hiukan kallellaan. Ei ole hätääkään Jumalan kiitos! arvelin.