— Hiljaa Temppu! Tohtori kuulee.
— Oo, kyllä se niitä on tottunut kuulemaan. Näkyy itselläänkin olevan puoli tusinata noita metsähounia. — Miina kurkisti avaimen kolosta. — Katsokaas tuota partaa, ihan kuin laukkuryssä…
Miina vetäytyi nauraen ovelta, käsi suulla. Minä hiivin varpaillani kololle ja katsoin.
Hän istui peräsohvalla; otsa korkea, tukka tumma, silmät pienenlaiset, musta kokoparta, hipiä kalvakkata, kummallisen kalvakkata, miellyttävää.
Siitä reijästä nähtynä oli hän kuin puitteiden ympäröimä. Siten olisin häntä katsellut vaikka aina… Musti astui laiskasti hänen luoksensa, pani kuononsa hänen polvelleen, tohtori silitteli suippoista päätä. Jopa ovat hyvät tuttavat!
Samassa survaistiin ovi auki. Sain kolauksen nenävarteeni ja Musti hyppäsi suoraa päätä silmilleni.
— Onko teillä täällä lämmintä kahvia? — Eno tuli ovea sulkemaan. — No,
Auli, lähdepäs nyt "framille". Musti sinut jo kuitenkin hänelle näytti.
— Eno hyvä, ei nyt, ei nyt.
— Nyt, minä sanon. Onko kaulus kaulassa? Hyvä on! Eno kiskoi minua kädestä ja mikäs auttoi! Mene pois, vaikka oli pyyhinliina vyötäisilleni köytetty.
— Tohtori Gustaf Meller ja tämä on se meidän havukka, Sirkaksi jokapäiväisessä puheessa kutsuttu. No-no! Taitaa vähän ujostella kun oli noin "sans facon" tohtoria ovenkolosta kurkistamassa…