Molemmat purskahdimme nauramaan ja tuo enon "sans fafon" ajoi väliltämme ikipäiviksi kaiken jäykkyyden tipparin tiehensä.
Hän ei ollut erittäin pitkä ja oli paksunlainen ja — liikkasi vasenta jalkaansa. Ei paljoa, hiukan, hiukan vaan, mutta kyllä se oli kuitenkin minusta hyvin ikävä asia.
Parin viikon päästä hänellä oli vaarallinen silmäleikkaus suoritettavana. Hän oli monesti pyytänyt minua auttamaan itseänsä. Kaupungissa oli useampia semmoisia leikkauksia tekemässä ja nyt hän oli aivan yksin ja tarvitsi kätevätä apua. Iloitsin että hän niin luotti minuun. Rohkeasti hänelle kerskailin hermojeni lujuutta!
Mies oli pitkällään pöydällä, kädet kupeilla, hikoili jo raukka pelosta. Tohtori oli kalpea, mutta vakava, joka juonne jännityksessä. Varmasti hän teki tehtävänsä, miehen pää tuskin värähti, kun onnettoman silmä puhkaistiin. Minä pitelin päätä, sormeni tuskin pysyivät hänen otsallaan, niin se hikoili. Virtana juoksi vesi joka ihoreijästä. Minunkin käteni olivat aivan kylmänkosteat.
— Nyt!
Minun oli pienillä teräväkärkisillä saksilla katkaistava rihmanen, jonka tohtori veti pinsetillään silmäkalvon alta. Otin saksit, mutta en nähnyt mitään. Silmieni edessä pyöri mustia pilkkuja ja ympyröitä. Ja tohtori ei minun tilaani huomannutkaan, ei vilaissutkaan, ei muistanutkaan. Minä olin vaan kone, jonka tuli tehdä tehtäväni määrätyllä ajalla — ei mitään muuta.
— Nyt, — kuului toistamiseen, lyhyeen, käskevästi.
Ponnistin kaikki voimani ja tein kuin teinkin tehtäväni. Ei vavahtanut käteni — nyt olisin niitä leikannut vaikka kuinka monta.
— Hyvä! — sanoi tohtori; silmä sidottiin ja mies talutettiin lepäämään sohvalle. Kuivasin hien hänen otsaltaan ja kysyin jos hänelle saisi antaa viiniä. Ei, mutta tohtori otti mielellään lasin, kohotti sitä, silmissä niin, niin lämmin katse — ja kuiskasi ikäänkuin itsekseen: miehen mieli ja naisen sydän! — Kuulin sanat… näin katseen…
Eilen tein suuren tuhmuuden! Istutin Sinisilmiä mihin piti istuttaa Lathyrusta ja Sinisilmien paikalle panin Marian ohdakkeita. Toiseen penkkiin tuli oikein, mutta toiseen… Tohtori käveli maantietä, hyppäsi aidan yli ja tuli minua auttamaan. Hän kaivoi koloja pienellä tikulla ja minä istutin. Kysyi eikö mullasta tule lihatikkuja minun sormiini?… Ja siinä me yhdessä tongimme kosteata multaa ja teimme kaikki väärin päin…