Kerran keväällä oli Norppanen mennyt, tukkisavottaan uittotöihin. Nuoret miehet olivat siellä hippailleet uusissa kengissä ja Norppasella oli vaan vanhat talvikengän rehkoset. Sitten yöllä kaikkien nukkuessa leikkeli Norppanen puukolla ensin omistaan ja sitten toisten uusista pieksuista nokat poikki ja asetti pirtin pöydän laidalle nököttämään. Avonokkaiset taas asetti orren päälle paikalleen. Kun sitten aamulla tulee kenkien jalkaan-pano, rupeaa kuulumaan kipeitä kiroja kengän silpomisesta. Norppanenkin on heräävinhän ja ikäänkuin yhtyy meluun: "Eivätkö sitten ole minunkin kengistäni leikanneet!" Sitten kirous ja uhka että jos tietäisi kuka on leikannut niin —.
Sanotaanpa kerran isänsä kotona Eskolassa Norppasen kokeilleen paljonko tervaaminen jatkaa kengän ikää. Toista kenkäänsä oli tervannut ja toista ei ollenkaan. Yhden päivän enemmän oli tervattu kenkä kestänyt. Kerran taas oli päivän pitänyt uusia kenkiä, toisen päivän aamulla ne punontaisella paikannut ja illalla leikannut, terät varsista pois arvellen: "Toisen moin sitä näkyy kenkää paikaten pitävän."
Norppanen oli suutari, teki myöskin anturakenkiä.
Norppanen kuoli harmaapäisenä vanhuksena poikansa luona Väliahon torpassa Eskolan pellonpäässä Pyhännän kylässä 1890-luvulla.
Isä ja äiti kertoivat näkemiään Norppasen kuolinhetkistä. He juuri silloin olivat atimamatkalta paluussa Hiisijärveltä. Norppanen oli ollut tunnotonna ja valittanut: "Elkää sitoko niin lujalle, heittäkää toki helpommalle." Samalla vuorokaudella sitten kuoli. — Äiti arveli että Norppanen sielunsa silmillä näki huutaessaan ne pahat enkelit jotka tulivat häntä noutamaan. Siitä johtui tuo surkea valitus. Olipa sitä mieltä, että Norppasen olotila kuoleman jälkeen pahain tekoinsa tähden tulisi tavallista hirmuisemmaksi.
RIKOLLISUUTTA.
Kaikkina aikoina on Ristijärvi ollut suurista tapahtumista köyhä. Sellaiset kuin murhat ovat aivan tuntemattomat. Että joku on erehtynyt tekemään aina isättömän lapsen, on paikkakunnalla pidetty jo ihmeistä suurimpana. Nämä isättömien lapsien synnyttäjät ovat taas kärsivällisesti kuormansa kantaneet, ylenkatseen ja vaivat syykseen lukeneet.
Yhden ainoan kerran on sattunut tapaus, että synnyttämisen jälkeen kuollut lapsi oli salattu. Tällaisen teon tekijäksi huomattiin eräs leskeksi joutunut talonemäntä Jokikylästä. Linnalla teko kuitattiin.
Aivan harvinaisia, joskaan ei esiintymättömiä, ovat olleet itsemurhat. Onpa todennettu kuitenkin, että tällaiset teot ovat tehdyt aina mielenhäiriössä. Lopettihan päivänsä tuppivyöhönsä hirttäytymällä Kalle-Jaakko niminen mies Sepäntalon veljeksistä v. 1896. Muutamia vuosia aikaisemmin ampui itsensä Kalle Kemppainen Mustavaaran Kunnaalta. Hän oli yksi niistä monista Hyrynsalmen Kypärän veljeksistä, joita yksi oli Sotkamon Sipisillä ja neljä muuta Ristijärvellä. Tämäkin tapaus oli tiettävästi mielisairauden aiheuttama. Samoin muutamia vuosia myöhemmin hirtti itsensä neuloja Juho Kinnunen Kinnulan heinälatoon Pyhännänmäen rinteellä. Juho oli mökkisillä Paasoniemessä Pienenpyhännän rannalla. Eukon kuolema vaikutti häneen niin kovasti että harkitsi parhaaksi itsekin muuttaa tuonen tuville. — Kinnunen jätti jälkeensä vaan kaksi ala-ikäistä lasta. Kemppainen taas useampia. Kemppaisen mielisairauden syynä juoruttiin olleen erään eukon taikomisen päästä avioyhteyteen, molemmat kun olivat leskiä. Ei tepsinyt Tällaiset itsemurhan tehneet haudattiin n.s. hiljaisella hautauksella. Ne vietiin suoraan hautausmaalle ja kuopattiin multaan. Pappi sitten aikojaan myöten kävi haudalla lukemassa lyhyen kaavan mukaisen hautalukujakson. Yleinen mielipide taas oli, että itsemurhan tehneiden sieluilla ei ole osaa tulevan elämän iloista.
Että joku toiselta ottaisi pois hengen, on Ristijärvellä aina ollut tuntematon asia. Läheltä se kuitenkin piti Hietavaaralla lokakuussa v. 1896. Siinä vietettiin silloin talontytön ratuloita. Monista päihtyneistä Kalle Heikinpoika Kurkinen, ent. Tuohilehdon veljeksiä, osottautui silloin toisia julmemmaksi. Hän ilman erityistä syytä löi iltapäivällä Tuohilehdon Pertun rintakehän puhki terävällä tuppipuukollaan. Mutta vaikka haava oli hengenvaarallinen, Perttu monta viikkoa sairastettuaan tointui elämään. Kalle taas tuomittiin 1 1/2 vuodeksi kuritushuoneeseen ja kuoli sinne.