Poikain turvakodissa Eskolassa opetettiin pojille käsityötaitoa, Mäntyhaloista syrjäsyylleen kiskottiin hienoja päreitä, punottiin ne säikeiksi ja kudottiin sellaisiksi ropposiksi. Käsilaukun nimeä nämä parhaiten lienevät kantaneet. Silloin ja vieläpä jälkeenpäin on tätä poikain oppipaikkaa nimitetty kopsakouluksi. Toiset nimittivät taas vellikouluksi. Siellä nimittäin oli keitetty jauhovelliä, joka voilla maustettiin. Sellaista ei ennen oltu nähty.
Muitakin toimenpiteitä nälänhädän poistumiseksi oli järjestetty. Miehet saivat tehdä käsitöitä, valmistella puukaluja ja eukot kehrätä hamppuja. Samoin oli monella eri suolla kanavan-kaivua. Likosuo ja Kariniemensuo kirkonkylässä, Seipisuo, Säkkilänsuo ja Leinolansuo Jokikylässä saivat tällöin viemäriojan. Yksinpä viemäriojaa kaivattamaan oli keskushätäaputoimikunta lähettänyt miehiä, jotka kuitenkaan ojankaivuun nähden eivät olleet paikkakunnan miehiä viisaammat.
Ojankaivusta ja käsitöistä maksettiin palkka jauhoina. Jauhoja oli kolmea lajia, nim. ruis-, maisi- ja lisei-jauhoja. Nämä lisei- ja maisi-jauhot olivat tarkotetut leipään olen ja petäjänkuoren asemesta.
Tämän kirjoittaja oli itse ojaa jauhopalkalla kaivamassa Likosuolla, Säkkilän-suulla ja Leinolansuolla. Noin 2:50 p. arvosta annettiin työpäiviin osalle jauhoja. Huonommat kaivajat saivat vähemmän. He pyytelivät rotevampia hiljentämään vauhtia, sillä he tiesivät seurauksen, mutta omanvoiton pyyntö tästä huolimatta pääsi määrääjäksi.
Työhön kykenemättömät köyhät saivat lahjaksi vanhoja vaatteita ja jauhoja. Näiden jakaminen tuotti kuitenkin vaikeuksin ja harmia. Jokainen lahjansaaja luuli toisen saaneen enemmän ja parempia. Moitteet, viha ja kiukku kohdistuivat pääasiassa esimieheen Tuomas Härköseen. Moni eukko oli Härkösen edessä purkanut kiukkunsa pohjaa myöten, jolloin sanoja ei valittu. Tällaisissa tapauksissa nimittivät kiukuttelijat Härköstä mieluimmin Verkko-Tuomaaksi, tarkoituksella saada edes näin kostaa. Tuomas Härkönen näet oli nuorempana paljon verkonkudonta-töissä ja silloin kyllä sanottiin kaikella kunnialla Verkko-Tuomaaksi.
Kymmenen vuotta myöhemmin, siis 1902—1903, uusiutuu sama näytelmä, sillä nytkin ovat tulleet katovuodet. Hätäaputoimikunnan puheenjohtajan ja jauhojen jakajan epäkiitollinen tehtävä annetaan tällöin kunnallislautakunnan esimies Antti Oikariselle Putkolasta.
Nyt ei kaiveta kanavia suolle, mutta miehet saavat kotonaan tehdä puuesineitä ja naiset kehräävät taaskin lankoja. Palkka maksettiin jauhoina. Hätääntyneemmät perheet saavat jauhoja sekä vaatteita ilmaiseksi. Näin saadut käsityöt myydään myöhemmin huutokaupalla ja tappio tilitetään keskushätäaputoimikunnalle eroituksena.
Talvella 1903 järjestetään keskushätäaputoimikunnan toimesta Ristijärven kirkonkylän Aholaan turvakoti köyhiä lapsia varten. Turvakodin hoitajaksi tuli Helsingistä kaksi neitiä, Hilma Juntunen ja Hilja Pekurinen. Edellinen piti huolen lasten vaatetuksesta ja ravinnosta ja jälkimäinen opetuksesta. Ylimäinen pirtti Aholassa oli ruokailupaikkana ja alempi asuntona. Kolmaskin neiti liittyi tähän laupeuden työhön. Hänen nimensä oli Vegelius ja piti hän huolen sairasten hoidosta. Sikäli kun neiti Vegeliusta tultiin tuntemaan, käytiin häneltä kysymässä neuvoa ja lääkkeitä sairaustapauksissa. Niinpä ei kuolevaisuus tänä vuonna ollut tavallista suurempi.
Monet köyhät, jotka näiden laupeuden-sisarten kanssa olivat tekemisissä, kunnioittivat vilpittömin mielin heitä. Mutta oli taas niitäkin, jotka avunsaantiinsa tyytymättöminä parjasivat ja vasten naamaakin olivat käyneet rähisemässä. Tämä piirre muuten johtuu yksinkertaisesti ihmisten tökeryydestä, juuri siitä, kun ei osaa ansioita arvostella ja vieläpä siksi, että ei tahdota pitää huolta naapurin menestyksestä.
Neiti Vegelius oli Ristijärvellä vaan yhden talven. Neidit Juntunen ja Pekuri taas kaksi talvea ja kesän. Kesän ja jälkimäisen talven työ heillä oli Martta-yhdistyksen toimesta. Kesällä he opettivat kyökkikasveja kasvattamaan, marjoista sekä sienistä ruokaa valmistamaan. Olipa syksyllä juurikasvinäyttely, jossa Kokkolan Jussin suuri turnes näytteli pääosaa ja palkittiin 10 markan palkinnolla. Pienin palkinto oli 3 mkaa. Tämä oli laatuaan ensimäinen toimenpide Ristijärvellä juurikasviviljelyksen harrastuksen hyväksi.