Pakeneva onni.
Kesä kaunistuksineen oli jo vierähtänyt tuhansien joukkoon. Syksy riehuvina myrskyineen oli juuri käsillä.
Kesärannan Leuno vaimonsa kanssa oli jo parisen viikkoa ollut kalanpyydystyksellä, huolimatta siitä että toiset talot olivat pottunsa aivan vähäksi jo kuokkineet. Kesärannan Leunolla tavallisesti oli kaikki Lyöt oikeassa järjestyksessä, vähän niinkuin muista edellä, vaan se hyvä kalansaalis oli nyt viivyttänyt niin että peltotyöt olivat sen takia vähän unohtuneet. Mutta eräänä päivänä oli tuuli kääntynytkin pohjoiseen, ilma äkkiä muuttunut kylmäksi ja samana iltana kuuropilveltä satoi jo lunta, ei vähempää kuin sen aikuista mittaa viisi tuumaa vahvalta, vaikka suurin osa lehteä oli vielä puissa.
Oliko päivän tapaukset aiheena Leunon tyytymättömyyteen kotielämässään, vai jotakin sivullista laatua, siitä kyllä ei kukaan liennyt niin erityisesti kertoa; tiettiin vaan että Leuno oli uhannut lähteä lämpimämpiin maihin, maihin, joissa syksyn vilulta saapi rauhassa viljansa maasta korjata, pottunsa kuokkia ja nauriinsa listiä. »Amerikkaan, Amerikkaan, joka on se oikea ihmisten asuinpaikka, niinkuin päivä yön rinnalla Suomeen verrattuna», oli Leuno sanonut Ja vielä: »Tämä kuuluukin alkujaan olleen lappalaisten maa, vaan suomalaiset sitten pöyhkeyksissään tunkeutuneet tänne, tänne kurjille kujille, poloiselle Pohjanmaalle».
Tämä tuuma ei jäänytkään lastenlauluksi, vaan se muuttui tositoimeksi. Ja ensi sunnuntaina oli seurakunnan kirkossa luettavana seuraava kuulutus:
»Amerikkaan muuton takia myödään t.k. 17 pnä vapaaehtoisella huutokaupalla Kesärannassa Leuno Mattisen omistama puoli maata ja kaikellaista irtainta omaisuutta. Huudot ovat samana päivänä maksettavat.»
Kesärannan Leunon koko omaisuus muuttui näin yhtenä päivänä puhtaaksi rahaksi, paitsi jotakin irtainta, kaksi lehmää ja talven ruoka niille jäivät myömättä. Leunon aikomus näet oli lähteä yksin matkalle ja jättää lapseton vaimo tänne niin kauvaksi kun on ehtinyt Amerikassa saada talousolot järjestetyiksi sikäli että ne varmasti takaavat pettämättömän toimeentulon aina vanhuuden päiviin asti: sitten vaimokin kutsua heti pois.
Kolmen päivän perästä sen jälkeen soi eronhetki ja se oli molemmin puolin katkera; monta kyyneltä vierähti vaimon poskille jo ennen eroa, eikä se ollut kivestä Leunonkaan sydän. »Ethän tehne niinkuin muutamat siellä, Amerikassa kuuluvat tekevän, niinkuin ne jotka — toisen akan, siellä ottavat», muistutti vaimo vielä erotessakin.
Näin hajosi Leunon ja hänen vaimonsa mallikelpoiseksi kehittynyt, onnesta ja ilosta loistava, herttainen koti, koti, jonka myötäonnen seuraamina yksimielisesti säästäväisyydellä ja ahkeruudella vanhain päiväin varalta itsellensä olivat perustaneet.
Nuo jätetyt kaksi lehmää ja pieni rahasumma antoivat kyllä vaimolle ensi kahtena vuotena yltäkylläisen toimeentulon, vaan se ei kuitenkaan läheskään tuntunut entisen kotionnen arvoiselta. Amerikasta joka viikon postissa Leunolla saapuneet kirjeet kuvasivat tosin tyytyväisyyttä uusiin oloihin; tervennä oli perille päässyt, heti siellä työtä saanut ja tavannut muutamia tuttaviakin. Sieltä ajatusten lomasta pisti esiin kuitenkin aina viittaava katumuksen tunne, joka oli omiansa katkeroittamaan vaimon heikkoa mieltä. Mutta uskollinen ja eheä rakkaus, joka puhtaana syntyen, ajan kaiken säilyen, loi aina uutta toivoa synkistyneeseen sydämeen, ehkäpä vielä yhtymisestä kerran, jos ei täällä Suomessa, niin siellä merien takana sitten, se piti yllä.