Kosken alla sen vasemmanpuolisella rannalla näkyy pari pientä soutuvenettä. Ylempänä, niin kaukana kuin silmäsi erottaa, on maisema nimeltä Kääriönvaara, jossa lähi toisiaan asuu kolme eri mökkiläistä. Jo useamman vuosikymmenen nämä mökit täällä ovat olleet, nähden aika-ajoin kurjimpaakin kurjuutta, ollen kaukana ihmisten ilmoilta puutteen ja köyhyyden painostamina. Näistä kustakin sanotaan olevan erityisempi historia, joka elämäntarinana olisi mitä hauskin kuulla, mutta nämä pienet rivit eivät siihen tilaa myönnä. Lyhyesti sanottu vain: Jokunen häjyntapainen on paennut tänne erämaan yksinäisyyteen, olemasta rauhallisten ihmisten tiellä ja vastuksena.
Koskenniskasta ylöspäin muuttuu joki virtavammaksi ja kohta ollaan toisen kosken alla. Mutta sitä ennen on mentävä joen pahimmat ja konstillisimmat mutkat. Siinä näyttää joki ikäänkuin hätäyksissään tormelehtaneen puoleen ja toiseen, mieltäpitäen vähän että jos olisikin ryöhältää suoraan Laajanlahden solakkaan Pyhäntäjärvellä, mutta sepä olikin luonnon voimille mahdotonta, sillä vastassa oli lujaperäinen, korkea Hietavaaran maisema.
Nyt on paras vetää vene törmälle ja mennä jalkaisin ylöspäin, vaan sitä ennen sopii käydä vähän ylempänä vaaralla Tuohilehdon talossa, jossa asukkaat ovat toimellista ja uutteraa väkeä ja ystävänä ottavat vieraan vastaan.
Palattuamme joelle takaisin emme löydä mitään merkillistä ylöspäin noustessa ennenkuin Louhenkoskella. Sen yläosassa on kaksi jyrkkää putousta, joista alimmainen on ylimmäistä suurempi, joten ylimmäinen ikäänkuin antaa vauhtia alimmaiselle. Siinä, etenkin tulvan aikana on sellainen vesiputous, jolle Imatralta saapi vertoja hakea. Seisoessasi putouksen luona korkealla törmällä tunnet julkaisi alla maan tärisevän ja tullaksesi toverisi puheen täysin ymmärtämään, täytyy silmilläsi seurata puhujan suunliikettä.
Näin luonnon kauniilla paikalla sopii ottaa vähän lepoa ja istahtaa kivelle joen rannalla. Mutta jos luot silmäsi takapuolelle jokea, nimittäin päivän puolelle, huomaat siellä luonnon valmistamia tyyny-istuimia; ne ovat lempisammalten peittämät kallion kielekkeet ja mättäät, takana varjostava, humiseva kuusikko ja istuintasi ympäröi kukkiva pihlajapensas, jonka tuoksusta nauttien olet kohta tuudittanut mitä sikeimpään uneen, josta herättyäsi utelias mielesi tahtoisi nähdä vieläkin enemmän ja erilaista kuin mitä silmiesi edessä on. Koski loppuu nyt kokonaan ja tulee jotenkin tyyni suvantovesi, molemmin puolin kauniita niittyniemiä, mutta yhä etempää Piettivaara, josta on taruja menneiltä ajoilta, sekä toisaalla laaja Louhenkangas surullisine näytöksineen.
Näillä tienoin jokea kerrotaan erään kerran muutaman miehen nähneen suuren hau'in, jota hän sitten rupesi pyydystämään. Mukanaan olevan jänislangan silmusti mies hau'in kaulaan, jolla aikoi vetää sen maalle. Muita nyt tuli voimain koetus miehen ja kalan välillä. Kalan hyökyillessä topri mies toisella kädellään koivusta kiini, samalla kun toisella kädellään piti langasta. Kala kuitenkin vei voiton ja pelasti kauniin lihansa miehen käsistä, suureksi harmiksi pyydystäjälle.
Kappaleen matkaa alempana olisi eräs tarina ollut kerrottava, joka oli vähällä unhottua. Tarina ei nyt ole niin erähäisen kummallinen, vaan ehkä paremmin harvinainen. Siellä on laaja parrakkoniittyniemeke, jossa niittytyöjye ilman isäntää oli heinän niitossa auringon kuumasti paistaessa heinäkuun alkupäivinä. Tuota kovaa parrakkoheinikkoa ei renki sitten taipunut niittämään muutoin kuin että piian piti juomatuopilla kantaa joesta vettä heinikkoon. Tarina ei kerro missä mielessä tämä tapahtui, mutta meidän ehdottomasti tuo renki täytyy tuomita laiskaksi ja piika taas varsin nöyräksi palvelijaksi.
Palattuamme siihen missä äsken olimme, on edessämme hävitetty Louhenkangas ikävine näytöksineen. Petäjikkö kuin linna kasvoi muinoin kankaalla. Mutta vähää ennen isonjaon käyntiä, ehkäpä kateudesta, osa petäjikköä on maahan kaadettu, jälellä olevista osa sen jälkeen myöty sahayhtiölle aivan polkuhinnasta, viimeiset taas tuuli maahan kantanut ja lopullisen hävityksen tehnyt tuli. Laaja, miljoonia kantava maa-ala, joka jaon kautta joutui kolmen talon osaksi, on näin ikävällä tavalla tullut hävitetyksi. Ulompana joesta kankaan selänteeltä löytyy leveä polkutie, ei kuitenkaan rattailla ajettavaa leveyttä. Kun lähdet tietä ylöspäin nousemaan, voipi sattua että näet kaukaa, silmän kantaman päästä pölisevän mullan tuulispään tavoin pilvenä nousevan ilmaan ja pilven sisästä näet liikkuvan olennon. Meikäläinen ei tuota pidä juuri minäkään ihmeenä, sillä se tietää mikä liike tavallisesti tiellä on. Lähemmäksi tultua näkyykin että se on tervan vedättäjä. Hevonen on valjastettu vasituisten aisain väliin ja aisain alaneniin on kiinnitetty kaksi tervatynnyriä, joitten hevosen vetäessä täytyy pyöriä. Vedettävä matka on niin pitkä että pitkänä juhannuskesän päivänä ehtii yhdellä hevosella tuoda yhden kerran vaan. Suuret vaivat näkee hevonen, vaikka ei helppoa liene miehellenkään. Tällä tavalla tätä tietä ajan pitkään on kuletettu jo äärettömät summat, jotka sitten on käytetty yhtä suuren köyhyyden lieventämiseksi.
Tietä ylöspäin noustessa täytyy kerran vielä mennä joesta poikki, muutoin on sitä pitkälti, kokonaisen nälkärupeaman pituudelta. Vihdoin viimeinkin aukeaa eteen järvi. Sen nimi on Tervajärvi, pituudeltaan noin 4 ja leveydeltään 1,5 km. Istahdat rannalle ja leväytät väsyneitä jalkojasi, samalla kun läikkyvän järven takaa näet kallioita ja vaaroja petäjikkömetsineen, joitten omistaja on kruunu. Maisemia näkyy Kuhmon puolelta asti, jossa latvavesienkin lähtöpaikat ovat.
Pieni silmäys vain nyt tämän kylän-perukan elämänvaiheisiin sen nykyiseltä ajalta. Tosiasia on että kulkuneuvojen huonous on osaltaan lamauttanut näiden talojen ehkä jo entuudestaan häilyvää elämäntoimintaa. Luulen että ne talot ja talojen osat, jotka täällä autioiksi syrjämaiksi ovat joutuneet, ovat sen tehneet edellämainitun seikan vuoksi. Kun viimekesäinen kato antoi aihetta työpalkkain hankkimiseen paikkakunnalla, rohkenivat kylän toimellisimmat miehet esittää läänin hätäapukomitealle hätäaputyönä kyläntien tekopuuhan kylänsä nurkalle. Mutta pyyntöä piti myöskin seurata asianymmärtäväin puoltolause. Vaan kukapa kurjia puolustaisi, onnettomia auttaisi? Tien alkupäälle tosin perukan asukasten mielihyviksi varoja myönnettiin. Pyydettiin keskuskomitealta varoja jatkon rakentamiseen. Myönnettiin, ehkä vieläkään ei perille asti. Ehkäpä tulevaisuus jatkaa tien perille asti, jolloin vaivoissa ja vastuksissa sitkistynyt kylän asujamisto uupumattoman tarmonsa vakauttamana ja tulevaisuuteen luottaen muurahaisen tavalla ja ahkeruudella näyttää vielä jo kauvan valtateiden varrella asuneille, miten kaukaisen Tervajärven ympärillä asutaan ja eletään.