Kun Antti oli pistänyt kättä lankomiehelleen ja kysynyt kuulumiset, meni hän suoraa päätä sanomaan Liisalle, että lankomies, Kanalan Jussi, on tullut vieraaksi, joten nyt ei tarvitakaan enää käydä Lovaniemessä rukoilemassa avuksi Juusoa, joka ei kuitenkaan ole mikään mestari niihin asioihin.
— Niinpä kylläkin, sanoi Liisa, parasta on ettei tarvitse Juusoon turvautua. Eikös se Juuso ole semmoinen laiska vötkylä, ja kuitenkin pitäisi kaikki hoito olla nenällä haistain. Kyllä minä muistan viime syksynä kun se täällä oli navetan nosto-aikana, kun minä pirautin vähän jyviä kahven sekaan, niin vaikka muut eivät siitä tienneet mitään, elähän ollakaan, Lova-Juuson nenä on siitä kippurassa. Köyhä mies ja niin ranttu. No jo sit — — —
— Elähän, kuulehan vielä, sanoi Antti, Kanalan Jussilla oli iso nyytty mukana; siinä nyytyssä voipi olla eväitä ja hyväpä ollakin; Jussi ei ole milloinkaan käynyt niin jotta sillä ei olisi mukana metson takat, kapahauit, juustoleivät ja ryynikukot. Ajattelepas nyt, Liisa, kun saadaan mies omin ruokinsa työhön. Se tosiaan sattuikin oikein paraassa jamassa. Elähän nyt muuta, vaan laitahan puolista meille yhteen Jussin kanssa, niin minä jo ennakolta lähden puhumaan Jussille siitä tervaruukista.
— No jokos siellä Kanalan puolessa ovat ihmiset tervojaan polttaneet? kysyi Antti lankomieheltään ensi sanoikseen, jotta siitä olisi mukavampi sitten livahtaa puhumaan omasta tervaruukista.
— Kyllä ne muutamat ovat tainneet jo polttaa; taitaa teilläkin olla tervaruukki; minä siitä tässä tuonoin jo kuulin.
— Niin on, aivan poltto-valmis. Minä tässä ajattelin lähettää kylästä hakemaan apulaista, vaan koska sinä nyt tähän satuit tulemaan, niin emme tarvitse lähteä kylään.
— Vaan entä hautahamari, mistä se saadaan? Arvatenkin itse ette osaa, sillä te olette syntynyt ja kasvanut siellä etelän puolessa, missä ei tervaa ruukata ollenkaan, ja minä taas'en ymmärrä tervaruukin päälle mitään, sillä minä olen koko ikäni elänyt vieraana koko tervahommalle, huomautti Kanalan Jussi.
Mutta Antti sanoi olevan naurettavan lapsellista puhua hautahamarista; sanoi useita kertoja sattumalta nähneensä miten Lontta-Lassi aina Sutilan haudalla lapion kanssa kiertää kännisti hautaa, miten aina kurikan kanssa nousi haudan päälle ja hieman kierona suin hyppäsi vuoroin toisen ja toisen jalkansa varaan, sitten aina poleskeli ympäri päällystä, löi vuoroin kurikalla ja taas tasakäpälässä hyppäsi, ja sitä tekostaan teki kunnes laskeusi sieltä alas, otti lapion ja sillä remautteli hieman multaa haudan rintaan. »Siinä se sitten on se koko hamarin mahti. Minusta näytti että siinä oli tuli, joka viisaimman työn teki, paraan konstin arvasi. Sitä samallaista mahtia sitä kyllä on meilläkin. Annahan kunhan tuossa auringon laskeutuessa tyyntyy, niin syöstetään vain tuli haudan rintaan. Saat nähdä lankomies sitten, miten hauta palaa, tuli mestarin työt tekee. Me vain päältä katsomme, juomme kahvia ja laskemme tervaa.»
Iltatyyni tuli ja Lehtilahden Antti oli pian lankomiehensä kanssa tulta virittämässä turpeilla katetun haudan ympärille, josta alkoi heti nousta valkeanharmaa savu ensin sameana pilvenä korkeuteen ja sieltä laskeusi sitten alas leviten pitkin Lehtijärven vesisinistä pintaa.
Tuli vain hiljaisen huminan kanssa kohosi vähitellen ylös haudan ulkopintaa lankomiesten alituisesti hautaa kierellessä ja nakatessa aina lapiollaan multaa siihen kohti, mistä sininen savu nousi. Tulen humina ja riske alkoi kuulua jo kulmilta ja se tiesi sitä että tuli oli jo noussut niin ylös. Kaikki näytti jo voitetulta, siispä Antti sanoi lankomiehelleen. Kanalan Jussille: »Nyt tässä ei ole mitään hätää; istutaanhan tuohon mättäälle, katsotaan miten hauta palaa ja jutellaan maailman asioista.»