Antti rupesi nyt Jussille esittelemään: »Mitähän ajattelisit, jos tuo Lehtiniemen kallio olisi kokonaan kultaa, tahi kokonaan muuttuisi kullaksi? Kelpaisikos tässä paikassa sitten elellä?» Mutta mitäs tapahtuikaan. Molempain miesten järvelle katsoessa oli hiilivalkea loimahtanut yltäyleensä koko haudan ympärille.
— Voi mikä tuli! sanoi Antti, nyt se palaa kyllä meiltä väkisellä. Hän otti lapion ja alkoi kaikin voimin multaa syytää päristämään haudan päälle. Vaan Jussi ei hievahtanut paikaltaan, katsoi vaan miten Antin lapiosta lenti multa ja katosi aina liekkien sekaan. Antti ei ensin sitä huomannut, vaan luuli Jussinkin samalla tavalla tulta sammuttavan. Sitten kuitenkin sattuivat Antin silmät jouten istuvaan Jussiin ja hän sanoi heti:
— Etkö sinä, Jussi kulta, näe että hauta palaa väkivalkeassa. Miksi istut jouten, etkä sammuta?
— Minä luulen että se ei ole hätävalkea, ei, se ei ole muu kuin hikivalkea, huomautti Jussi ollen vieläkin istuallaan.
Antti ei usko Jussin puhetta, sanoo Jussille vaan että: »minähän näen silmilläni että tämä palaa ja sinä vain istua tollotat, sinä; istut kuin kanto etkä ajattele sitä, etkä huoli, jos minun vuosikautinen työni palaa tuhkaksi, ilman että saisin siitä yhtään sankollista tervaa.»
Jussi vain ei nouse ylös. Sitävastoin että olisi noussut edes seisoalleen, heittäypi hän pitkälleen kaltevan mättään rintamaan, haukotellen ja samalla kämmenillään peittäen laihan ja litteäposkisen, pitkän naamansa.
Antti luuli nyt Jussin tekevän hänelle suoranaista pilaa. Sen vuoksi harmista ja vihasta vapisevilla käsillään alkoi tapailla jotain sujuvata, josta antaisi lankomiehelle oivan langonryypyn, mutta ennenkuin oli ennättänyt tuumansa toteuttaa, oli liekki vähitellen kadonnut pois ja sen sijaan taas nousi vaan valkoisen-harmaa, paksu savupatsas.
— Enkös minä sulle sanonut jo, että se on vain hikivalkea, eikä pala kauvan, loimuaa tuossa vaan vähän aikaa ja sitten sammuu?
Antti ei tähän Jussin puheeseen vastannut mitään; pyyhiskeli vaan takkinsa liepeellä leveää otsaansa ja täysiruskeapartaista leukaansa ja sitten taas, katsoen ylös nousevaan savupatsaaseen, virkkoi:
— Tuossa savun illistellessä juohtui taas mieleeni eräs keksintö, joka ajoi pois äskeisen suuttumuksen.