— No ota sitten tämä lapio, niin minä näytän sinulle, Jussi; näytän mallia haudan polttoon, mallia työn tekoon ja mallia ihmisyyteen. Vaan jos sinussa on vähääkään miestä, niin nouse tuonne päälle! Ehkäpä siellä saat jotakin kemiallista tuntea aivoissasi. Itsensä edelle sitä ei ole käynyttä, sanoi Antti ja samassa peräytyi muutamia askelin takaperin sekä, ottaen muutamia hyppyjä kepin kanssa, hyppäsi suoraan haudan päälle, väänti leukansa kieroksi ja sanoi, hyppien vuoroin toisella ja toisella jalalla raskaammasti:
— Näin se näkyi Lontta-Lassi tekevän, aivan näin. Mutta tämä toinen puoli painuu vain alemmaksi; on pehmyt kuin höyhenpolsteri. Vaan tämä toinen puoli on kova kuin kivi. Siinä on kyllä vielä aivan kirkkaat puut ja muualta tämä hauta on jo aivan hiilellä. Tuopa nyt oli ihme että yksi kohta jäi palamatta. Juuri puoli päälakea jäi palamatta. Toinen puoli on kyllä aivan hiilellä ja pehmyt, vaan tämä toinen puoli, tämä ei anna vähääkään perään. Tähän saisi nyt tulla hyppimään kaksitoista miestä hevosen kanssa.
— Se näkyy olevan kani, sanoi Jussi; vaan en niinäkään nyt muista, miten se siitä pois kulutetaan. Siihen on kyllä semmoinen erityinen konsti, mutta kukas sen nyt tuli ja muisti. Eikös siinä kulmalla ole aivan kirkkaat säröksen nenät, katsoppas Antti?
— Niin on, aivan kovat ja kirkkaat.
— Minä muistelen, että kanin kohta se pitää hyvin visusti kattaa turpeella ja mullalla, vaan matalampi kohta aukaista, niin minä olen kuullut. Mutta omapa on hautasi; tee niinkuin tahdot.
Mutta sitä ei Antti uskonut ollenkaan, ei uskonut syttyvän ennestään jo sammuneen paikan tukkimalla ja sammuvan, liiaksi palavan paikan auki repimällä, jonka tähden sanoi Jussille:
— Ei kelpaa se sinun neuvosi. Se oli viisautta, jota tänä päivänä ei vielä panna käytäntöön. Ei ainakaan tällä ruukilla ja tässä paikassa. On parasta nyt, Jussi, kun katsot päältä valmista, kun minä rupean hautaani kohentamaan. Tuosta kanin päältä ensin turpeet kaikki tuohon matalammalle puolen ja syttöjä särösten nenään, revippäs tuolta kannosta tuohta. Sytytetään niitä hyvä kerppu palamaan tämän kanin päälle, niin saadaanpa heti nähdä, miten se alkaa lutistua toisen puolen tasalle.
Jussi repi tuohin melkoisen vihkon, joka sitten asetettiin kanin päälle painojen avulla. Sitten pantiin tuli tuohien nurkkiin, jotka heti rupesivat siinä palaa leimuamaan, tupruttaen mustaa savua entisen valkoisen savun rinnalla ylös korkeuteen, jossa savut sitten liittyivät yhdeksi.
— Luulisitkos, Antti, sanoi Jussi tuosta tuohensavusta sen kemistin löytävän mitään rahaista ainetta? Eikös se näytä paljon jykevämmältä tuon entisen valkoisen savun rinnalla?
Antti ei vastannut nyt Jussille mitään, sillä tuommoinen tuntui hänen mielestään vähän pilkkapuheelta näin tärkeässä asiassa. Pelko kokeen onnistumisesta teki Antin milteipä levottomaksi katsoessaan loimuavaan tuohiläjään.