— Muistelen vähän että oli repinyt, sanoi Liisa, ja huomautti Antille että on parasta mennä ottamaan selvä asiasta että miten se oikeastaan onkaan.
— Niinpä tietenkin teen, otan selvän asiasta, otan oikein tarkan selvän. Minun rysäni eivät saa enää rauhaa minun omilla kalavesilläni, tuopa olisi vietävän kummaa, vaan jos ikään Viteikön Jakke on tiennyt käpälänsä minun rysiini puuttua, niin sen kopluamisen pitää Jakelle tulla maksamaan, jotta ei haluta toista kertaa hiipiä minun kalavesilleni ja rysilleni. Hänen pitää oppia tietämään, ett'ei minun rysästäni kaloja viedä niinkään. Ne kalat, sanon minä, janottavat vielä kauvan Jakkea. Sit'ei ole minun nimeni Antti, jos ei janota.
Antilta unohtui nyt koko tervanpoltto sikseen; ei maininnut Jussillekaan mitään siitä, miten tulisi tästä lähtien hautaa hoitaa. Sitä ei hän muistanut sentähden, että oli mielensä ja ajatuksensa niin tarkoin kiinnittänyt siihen kalastusjuttuun. Se vei häneltä maltin eli oikean tajunnan pois.
Puhuen vieläkin uhkaavin sanoja Jakkea kohtaan, lähti Antti puolijuoksua mennä hilpomaan ensin kotiin ja sieltä kotirannasta sitten veneellä Virtasalmelle.
Vaan maikalla muisti hän että mitenhän siellä sen tervaruukin käypi, kun se jäi sen paksujärkisen Jussitollukan varaan. Olisi ollut välttämättömästi tarvis sanoa se, jotta ei san yhdellä kertaa sitä tervaa kaataa sen kanin päälle, vaan sitä on pantava vähitellen, sen mukaan kuin tarve vaatii, tahi sikäli kuin se kani siitä rupeaa palamaan. Mitäpäs muuta kuin palaa takaisin sanomaan. Antti ei tosin malttanut käydä aivan Jussin luona, vaan huusi kuitenkin sanottavansa haudan hoitamisesta etempää, johon Liisa vastasi huutamalla:
— Joo joo, kyllä, kyllä! Menehän nyt joutuin!
Jussi otti nyt raskaan, tuoreesta koivusta tehdyn kurikan, nousi haudan päälle ja alkoi sillä mököttää siihen kanin kohtaan, ja sen sijaan, että Antti käski tervan kanssa se sytyttää palamaan, kattoi Jussi sen visusti multaturpeella, kuokki samalta kohdalta juuren auki ja teki vastakkaiseen kulmaan reiän.
Tätä Jussin työtä katsoi Liisa tarkasti ja kysyi viimein Jussilta:
— Luuletko sinä saatavan tästä ruukista enää yhtään tynnyriä tervaa?
— Luulen saatavan muutamin, mutta tämä hauta sai jo mennä niin huonolle kurssille että tästä täytyy nyt hukata monta monituista tynnyriä. Ja kukas sen tietää varmaan, miten sattuu ja käypi tässä vielä. Kukapas tiesi minkälaisen pohjan se on Antti laittanut, ja monta muuta? — Jussi lähti kiertelemään hautaa ja siellä kierrellessään sattui silmäämään halssin puoleen. Vaan mikäs näky täällä!