Ja auttamatta minua hän juoksi pois lammikolle ja toi kaikki palvelijat puuvajaan. Sisälle tullessaan lausui paha nainen: "Missä se on? Hitto hänet periköön oikkuinensa ja noitatemppuineen! Hän saa kalliisti katua tätä kepposta, niin totta kuin nimeni on Jewkes"; ja astuen luokseni hän tarttui käsivarteeni niin rajusti, tempasi minua niin tuimasti, että parkaisin kovalla äänellä (olkapääni kun oli siltä puolelta kolhiintunut), ja tuiskahdutti minut kasvoilleni. "Teitä julmuria", valitin, "jos tietäisitte mitä olen kärsinyt, niin se hellyttäisi sydämenne sääliin minua kohtaan!"
Colbrandiakin näytti tilani surettavan, ja hän sanoi: "Hyi, rouva, hyi, näettehän että hän on melkein hengetönnä! Ette saa olla noin tyly hänelle." Ajomies Robin myös näkyi olevan ahdistuneella mielellä minun tähteni ja sanoi nyyhkyttäen: "Kuinka nyt onkaan käynyt! Ettekö näe, että hänen päänsä on aivan verissä ja ettei hän voi liikahtaa?" — "Kirottuja kujeita!" huudahti se kauhea olento, "hän on peloittanut minut aivan suunniltani, on tosiaan. Millä hiton lailla sinä tänne tulit?" — "Oi!" vaikeroitsin minä, "älkää kyselkö minulta mitään, vaan antakaa neitojen kantaa minut ylös vankilaani ja sallikaa minun siellä säädyllisesti ja rauhassa kuolla!" Sillä minä en tosiaan luullut eläväni kahta tuntia.
Yhä paatuneempana pauhasi siihen naarastiikeri: "Haluaisit kai saada herra Williamsin vierellesi rukoilemaan, eikö totta? No, minä lähetän hetipaikalla noutamaan isäntäsi; tulkoon hän itse vartioimaan sinua minun asemestani; sillä sinua ei totisesti mikään pitele." Palvelijattaret nostivat minut siis yhteisvoimin ja kantoivat kammiooni; ja kun ilkimys näki, kuinka kurjassa tilassa olin, alkoi hän hiukan lauhtua — samalla kun jokainen ihmetellen arvaili, kuinka kaikki tämä olikaan tapahtunut (minulla kun ei ollut voimia eikä haluakaan sitä heille kertoa), ja luulivat siinä loihtua tai noituutta ilmenevän.
Ylikertaan päästyäni olin niin heikko, että menin tainnuksiin masennuksesta, tuskasta ja väsymyksestä. Minut riisuttiin ja toimitettiin vuoteeseen; ja rouva Jewkes käski Nanin haudella olkapäätäni, käsivarttani ja nilkkaani vanhalla lämmitetyllä rommilla. He leikkasivat hiukan tukkaani takaraivolta ja pesivät sen; sillä siihen oli hyytynyt varsin pitkästä, vaikkakaan ei syvästä haavasta valunutta verta, ja asettivat kotilaastaria päälle. Sillä mikäli tällä naisella oli mitään hyviä ominaisuuksia, näkyy hänellä olleen ripeyttä ja taitoa käsittelemään huonekunnassa äkillisesti sattuneita tapaturmia.
Tämän jälkeen vaivuin hyvin sikeään ja virkistävään uneen ja nukuin jokseenkin levollisesti kello kahteentoista asti, kun ottaa huomioon, että minulla oli kovaa kuumetta ja vilunväristyksiä. Rouva Jewkes näki paljon vaivaa parantaakseen minut kestämään uusia koettelemuksia, vaikka olin toivonut että ne nyt olivat onnellisesti päättyneet. Mutta niin ei kaitselmus nähnyt hyväksi.
Hän tahtoi saada minut nousemaan kello kahdentoista tienoissa; mutta olin niin heikkona, että saatoin istua vain siksi kunnes vuode oli tehty, jolloin menin uudestaan makuulle; ja minun sanotaan hourineen jonkun aikaa iltapäivästä. Siedettävän yön vietettyäni olin perjantaina paljon toipunut, ja lauvantaina nousin nauttimaan hiukan lusikkaruokaa, ja kuume näkyi tyyten hellittäneen. Illaksi olinkin sitte niin voimissani, että pyysin rouva Jewkesilta lupaa saada jäädä yksin komerooni; siihen hän suostuikin, kun ovi oli edellisenä päivänä varustettu kaksoissalvalla ja minä vakuutin hänelle, että kaikki vehkeilyni, kuten hän yrityksiäni nimitti, nyt olivat lopussa. Mutta ensin pakoitti hän minut kertomaan koko hankkeeni vaiheet; ja sen teinkin hyvin tunnollisesti, tietäen nyt, että minua ei voinut mikään auttaa eikä edistää turvallisuuttani tai pakoani. Ja hän näkyi kovin ihmettelevän päättäväisyyttäni, mutta sanoi minulle suoraan, että täydellinen pakoonpääsy olisi käynyt minulle vaikeaksi; sillä täällä oli isäntäni lähettämä vangitsemismääräys (hän kun on rauhantuomarina tässä kreivikunnassa yhtä hyvin kuin toisessakin), siltä varalta että olisin päässyt karkaamaan, ja sillä valtuutuksella minut olisi pidätetty epäiltynä rikkomuksesta häntä vastaan, olinpa missä tahansa.
Voi, kuinka perusteellisesti ajateltuja ovatkaan minun onnettoman varalle suunnitellut turmiolliset juonet! En suinkaan, en suinkaan voi olla tätä kekseliästä salaliittoa ansainnut! Selkeästipä se kaikki osoittaa todeksi, mitä minulle aikaisemmin toisessa talossa vihjaistiin, että isäntäni vannoi minut ottavansa! Oi, varjele minua, taivas, joutumasta hänen omakseen siinä jumalattomassa merkityksessä, minkä hän valalleen itse antaa! Minun on lisättävä, että nyt, kun näkee minun näin pian toipuvan, se nainen kohtelee minua pahemmin ja on vähentänyt minulta paperin yhteen ainoaan arkkiin, joka minun on pyydettäessä näytettävä hänelle kirjoitettuna tai käyttämättömänä. Myöskin on hän sallinut minun pitää vain yhden kynän. Mutta salaiset varastoni riittävät. Hän käy kuitenkin yhä enemmän näykkiväksi ja äreäksi; ja nimittää minua härnäillen rouva Williamsiksi ja miten milloinkin luulee minua kiusaannuttavansa.
SUNNUNTAINA ILTAPUOLELLA.
Rouva Jewkes on katsonut sopivaksi päästää minut nauttimaan raikkaasta ilmasta kolmeksi tai neljäksi tunniksi tänä ehtopäivänä. Voin nyt paljoa paremmin, ja tilani olisi vieläkin melkoisesti reipastuneempi, jos tietäisin mitä varten säästyin. Mutta terveys on minun olosuhteissani tuskin toivottava siunaus, koska se vain saattaa minut sen onnettomuuden alaiseksi, jota alituisesti pelkään, kun sitä vastoin heikkona ja kivuloisena kenties voisin herättää sääliä. Oi, kuinka pelkäänkään vihaisen ja kiihtyneen herran saapumista, vaikka varmasti tiedän, etten ole hänelle mitään pahaa tehnyt.
Vastikään kuulimme että hän joku päivä sitten oli ollut vähällä hukkua metsästysretkellä virran yli kulkiessaan. Minkähäntähden en voi häntä vihata kaikesta hänen puoleltaan kokemastani häijystä kohtelusta huolimatta? Varmaankaan en ole muiden ihmisten kaltainen! Hän on totisesti antanut minulle kylliksi vihan aihetta; mutta kuullessani hänen vaarastaan, joka oli ollut kovin täperä, en voinut sydämessäni olla riemuitsematta pelastumisesta, vaikka hänen kuolemansa olisi lopettanut tuskani ja kärsimykseni. Kiittämätön isäntä! jos tämän tietäisitte, ette suinkaan minua näin paljon vainoisi! Mutta kunnon emäntäni tähden minun täytyy toivoa hänelle hyvää; ja mikä enkeli hän olisikaan silmissäni vieläkin, jos luopuisi yrityksistään ja tekisi parannusta!