Hän haastoi: "Suohan minulle hiukan luottamusta. Tiedän mitä nuo ihastuttavat silmät tarkoittavat; sinun ei tarvitse mitään selittää. Sillä minä vakuutan sinulle, että niin pian kun näin että äkkiä kalpenit, kylmä hiki helmeili sieville kasvoillesi ja sinä menit tainnuksiin, minä lähdin vuoteesta ja rouva Jewkes samoin. Puin yönutun ylleni, ja hän nouti hajupullonsa, ja molemmin teimme minkä voimme sinua toinnutellaksemme. Intohimoni hukkui kokonaan huolehtimiseen toipumisestasi; sillä minä en ole eläissäni nähnyt niin ankaraa ja rajua kohtausta, ja me pelkäsimme, ettemme saisi sinua enää virkoamaankaan, sillä se setki, mikä sinulla kerran ennen oli, ei ollut mitään tähän verrattuna. Ehkä", jatkoi hän, "olin liian tietämätön siitä, mihin vimmattuun kiihtymykseen sukupuolesi kykenee, kun olette oikein tosissanne. Mutta toistan sinulle, jotta mielesi täydellisesti rauhoittuisi: mitä tahansa sinua kohtaan yritinkään, se tapahtui ennen kuin menetit tajusi, ja olihan se toki viatonta."
"Hyvä herra", huomautin minä, "se oli kovin pahaa: ja oli liiankin selvää että teillä oli kaikkein pahimmat aikeet". — "Kun tunnustan sinulle totuuden yhdessä suhteessa", lausui hän, "niin uskonet minua toisessakin. Minä en tunne sinun sukupuoltasi — tätä suloista povea lukuunottamatta —, sen vakuutan; mutta varma tosi on, että aioin tehdä mitä sinä nimität pahimmaksi. Vaikka en tahtoisi sinua tällä hetkellä liian paljon säikähdyttää, voisin kirota heikkouttani ja hupsuuttani, joka pakoittaa minut tunnustamaan, että rakastan sinua enemmän kuin ketään naista ja etten voi elää ilman sinua. Mutta jos voin hallita itseni ja omat päätökseni, en yritä pakoittaa sinua enää mihinkään." — "Teidän arvoisuutenne", sanoin minä, "voi helposti pitää päätöksenne, jos lähetätte minut tieltänne pois köyhäin vanhempaini luo. En muuta pyydä."
"On hulluutta siitä puhuakaan", kielsi hän. "Sinä et lähde, et saa lähteä! Ja jos voisin olla varma, ettet sitä yrittäisi, niin sinua kohdeltaisiin paremmin ja vankeutesi tehtäisiin sinulle keveämmäksi."
"Mutta missä tarkoituksessa, hyvä herra, on minun jäätävä?" kysyin. "Ette näy itsekään olevan vakuutettu, että voitte pitää nykyiset hyvät päätöksenne. Ja jos jäisin tänne, vaikka voisin päästä pakoon ja turvaan, eikö teidänkin mielestänne tuntuisi siltä että joko luottaisin liian paljon omiin voimiini tai uhittelisin perikatoani ja etten tarkoittaisikaan täyttä totta pyrkimiselläni turvaan ja pois vaarasta? Ja kuinka kauvan minun sitte pitäisi täällä viipyä? ja mitä varten? ja missä valossa on minun esiinnyttävä maailmalle? Eikö se moittisi minua, vaikka olisin viatonkin? Myöntänette, herra, että jos hyvässä nimessä tai kunniallisessa maineessa on jotakin arvossapidettävää tai esimerkiksi kelpaavaa, niin ei saa halveksia maailman tuomiota, mikäli sen voi välttää."
"Hm", virkkoi hän, "en juuri nyt kutsunut sinua tähän selvittelyyn, vaan kahdesta muusta syystä: ensiksikin, että lupaisit minulle olla kahden viikon aikana yrittämättä poistua ilman nimenomaista lupaani; ja tätä toivon sinun itsesi tähden, jotta voin suoda sinulle hiukan enemmän vapautta. Ja toiseksi, että sallisit rouva Jewkesin tulla puhelemaan kanssasi ja antaisit hänelle anteeksi; hän tuumii, että kun hänen vikanaan oli vain kuuliaisuus minua kohtaan, olisi perin kovaa uhrata hänet sinun suuttumuksellesi."
"Mitä ensimäiseen seikkaan tulee, hyvä herra", vastasin minä, "se on ankara vaatimus, mainitsemistani syistä. Ja se toinen vaatimus on vielä kovempi, kun ottaa huomioon hänen halpamaisen, epänaisellisen häijyytensä ja yrityksensä yhä enemmän kiihoittaa teitä minun tärvelemiseeni, vaikka teidän palaava hyväsydämisyytenne jo näkyi herättävän teissä jotakin sääliä minua kohtaan. Mutta osoittautuakseni käskyjänne tottelevaksi" (sillä voinhan, rakkaat vanhempani, yhtä hyvin hankkia itselleni etua myöntyväisyydelläni, kun epäykseni ei minulle koidu miksikään hyödyksi), "tahdon suostua molempiin; ja kaikkeen muuhunkin, mitä minulta suvaitsette vaatia, kunhan voin sen viattomana tehdä".
"Nyt olet hyvä tyttö!" sanoi hän ja suuteli minua. "Tuo on aivan järkevää, ja siitä näen ettet käy suosiollisuudestani röyhkeäksi; ja siitä on sinulle kukaties enemmän apua kuin aavistatkaan."
Sitte hän soitti kelloa ja käski: "Kutsukaa rouva Jewkes tänne alas." Emännöitsijä saapui, hänen arvoisuutensa tarttui käteeni, pani sen hänen käteensä ja sanoi: "Rouva Jewkes, olen kiitollisuuden velassa teille kaikesta uutteruudestanne ja uskollisuudestanne minua kohtaan; mutta minun täytyy myöntää luonnolliseksi, että Pamela ei teitä kiitä, koska palvelus, johon teitä käytin, oli hänelle loukkaava; ja teidän asianne ei ollut noudattaa hänen mieltänsä, vaan totella minua. Mutta vakuutan teille kuitenkin, että hän on tämän ainoan kerran tehnyt minulle mieliksi suostumalla sopimaan kanssanne; ja jollei hän anna minulle siihen mitään erityistä aihetta, en aseta teitä enää niin epämieluiseen toimeen. Olkaa nyt taas vuodekumppanuksina ja pitäkää toisillenne seuraa vielä muutama päivä; huolehtikaa siitä, ettei Pamela lähetä mitään kirjeitä tai tiedoituksia talosta eikä minun tietämättäni harjoita mitään kirjeenvaihtoa, varsinkaan sen Williamsin kanssa. Osoittakaa tälle rakkaalle tytölle muuten kaikkea kunnioitusta, joka on tuleva minun rakastamani neitosen osaksi, jos hän sen ansaitsee, kuten hänen vielä toivon ansaitsevan; älkääkä pitäkö häntä missään tarpeettomassa tai ankarassa pakonalaisuudessa. Mutta valpas huolenpitonne ei saa loppua; ja muistakaa, ettette saa hänen mielikseen luopua määräysteni noudattamisesta. Minä en tahdo, en voi hänestä vielä erota."
Rouva Jewkes näytti kovin nyrpeältä ja ikäänkuin halukkaalta vielä tekemään minulle jonkun hyvän palveluksen, jos se olisi hänen vallassaan. Sain rohkeutta lausuakseni sitte sanan, pari Williams-paran puolesta; mutta isäntäni oli vihainen ja sanoi, ettei hän voinut sietää sitä nimeä minun suustani. Minun täytyi siis siksi kertaa lopettaa.
Kaiken aikaa olivat ruusupensaan alle kätkemäni paperit maanneet yhä siellä. Pyysin lupaa lähettää teille kirjeen. Se kävi laatuun, sanoi hän, jos ensin antaisin kirjeen hänen luettavakseen. Mutta tämä ei vastannut tarkoitustani; ja kuitenkin olisin kyhännyt teille hänenkin nähtäväkseen soveliaan kirjeen, jos olisin ollut varma siitä, että vaarani oli ohi. Mutta sitä en voi olla; sillä nyt hän tuntuu vain käyttävän toista menettelytapaa ja sellaista jota pelkään enimmin; sillä hän saattaa vaania tilaisuutta ja lisäksi turvautua väkivaltaankin, milloin olen siihen vähimmin valmistautunut: hän näetten osoittautuu ylenmäärin ystävälliseksi, puhuu peittelemättä rakkaudesta ja ottaa aivan empimättä vapaudekseen suudella minua, mitä hän nimittää viattomaksi, mutta minä en siitä pidä, varsinkaan hänen tavallaan tapahtuvana. Mutta se että isäntä laisinkaan suutelee palvelijaansa merkitsee jo sellaisenaan liian paljon ollakseen rehellistä sielua hätäännyttämättä.