Hän keskeytti minut lausumalla: "Mutta, rakas tyttöseni, mitä pitää meidän tehdä maailman tähden ja maailman arvostelun vuoksi? Minä en tosiaan voi mennä naimisiin."
Nyt minä taas hämmennyin ihan ymmälle. Mutta pian kooten ajatukseni sanoin: "Hyvä herra, sellaista kunniaa en rohkene toivoakaan. Jos minun sallitaan palata rauhassa ja turvassa köyhien vanhempaini luo rukoilemaan siellä puolestanne, en muuta tällä hetkellä pyydäkään! Kaikkien ahdistusteni ja vaarojeni jälkeen se tuottaa minulle suuren riemun. Ja jos tunnen oman sydän-parkani, niin toivon teidän tulevan onnelliseksi jonkun yhteiskunnallisen asemansa puolesta sopivan vallasnaisen kanssa ja iloitsen mitä vilpittömimmin jokaisesta seikasta, mikä edistää hyvän emäntä-vainajani rakkahimman pojan onnea."
"Kah", sanoi hän, "tämä keskustelu, Pamela, on luisunut pitemmälle kuin olin aikonut. Sinun ei tarvitse peljätä uskoa itseäsi minun pariini; minun tulisi epäillä itseäni ollessani sinun kanssasi. Mutta ennen kuin sanon mitään enempää tästä asiasta, tahdon käydä tilille ylpeän sydämeni kanssa, ja siihen asti olkoon kaikki niinkuin tätä haastelua ei olisi tapahtunutkaan. Salli minun vain sanoa sinulle, että mitä enemmän minuun luotat, sitä paremmin teet minulle mieliksi ja velvoitat minua: mutta epäilysi aiheuttavat vain epäilyjä." Ja tämän kaksimielisen lauseen jälkeen hän kumarsi minulle muodollisemmin kuin ennen ja antoi minulle kätensä. Kävelimme vierekkäin taloon, ja hän näytti hyvin vakavalta ja ajatuksiinsa vaipuneelta, ikäänkuin olisi jo katunut hyvyyttänsä.
Mitä minun on tehtävä, mihin toimenpiteisiin ryhdyttävä, jos kaikki tämä on juonta? — Voi tätä julmien epäluulojen synnyttämää ristiriitaa! — Jos hän on vilpillinen, niin olen tosiaan mennyt liian pitkälle! Tätä peljätessäni olen valmis puremaan hillitöntä kieltäni (tai oikeammin lyömään vieläkin hillittömämpää sydäntäni, joka saneli lauseet tuolle poloiselle välikappaleelle) puheitteni vuoksi. Mutta varmastikin hänen täytyi olla rehellinen tällähaavaa! Hän ei voinut olla niin taitava teeskentelijä! Jos hän sellaiseen kykenisi, niin eikö ihmisen sydän olisi sanomattoman paha? Ja mistä olisi hän kaikki nuo hirmuiset vehkeet oppinut? Silloinhan sen varmaan täytyisi olla miehen sukupuolelle synnynnäistä! — Mutta vaietkoot ajattelemattomat moitteeni, tyyntykööt häirityn mieleni rajut myrskyt! Eikö minulla ole isänä kunnon mies — mies, joka ei mistään vilpistä tiedä, joka ei tekisi mitään väärää, joka ei kuningaskunnankaan voittamiseksi ketään pettäisi tai sortaisi! Kuinka siis voin ajatella, että sellainen olisi hänen sukupuolelleen luontaista? Ja minun täytyy myös toivoa, ettei hyvän emäntäni poika ole miesten pahin! Jos hän sitä on, niin kova on sen oivallisen naisen osa, joka hänet synnytti! Mutta paljoa kovempi on hänen käsiinsä joutuneen Pamela-parkanne kohtalo! Tahdon kuitenkin luottaa Jumalaan ja toivoa parasta; ja niin lasken tällä kertaa kynän kädestäni.
TORSTAI-AAMUNA.
Joku koputti kamarimme ovelle tänä aamuna heti päivän valjettua. Rouva Jewkes kysyi, kuka siellä oli. Isäntäni sanoi: "Avatkaa ovi, rouva Jewkes." — "Älkäähän Jumalan tähden, rouva Jewkes", kielsin minä. — "Täytyyhän minun toki", väitti hän.
"Sallikaa minun sitten ensin pujahtaa pukimiini", pyysin minä ja tarrasin häneen kiinni. Mutta koputus kuului jälleen, ja emännöitsijä tempautui irti. Säikähtyneenä kääriydyin makuuvaatteisiin.
Hän astui sisälle ja sanoi: "Mitä, Pamela, noinko pelokkaana sen jälkeen, mitä eilen tapahtui meidän keskemme?" — "Voi, hyvä herra, hyvä herra", huudahdin minä, "pelkään ettei rukouksillani ole ollut toivottua vaikutusta. Pyydän teidän arvoisuuttanne ajattelemaan…"
Hän istahti sängyn laidalle ja keskeytti minut: "Hupsu pelkosi on turha; virkan vain pari sanaa ja sitte menen pois. — Ylikertaan lähdettyäsi sain kutsun tanssijuhlaan, joka pidetään tänä iltana Stamfordissa eräiden häiden johdosta; samalla käyn tapaamassa sir Simonia, hänen rouvaansa ja tyttäriänsä, sillä morsian on heidän sukulaisiaan. En palaa kotiin ennen lauvantaita ja tulen senvuoksi varoittamaan teitä, rouva Jewkes, Pamelan kuullen, jotta hän ei ihmettelisi havaitessaan olevansa tiukemmin vartioituna kuin viimeksi kuluneina kolmena tai neljänä päivänä. Varoitan teitä pitämään huolta siitä, ettei kukaan saa häntä tavata eikä tuoda hänelle mitään kirjeitä sillä välin; sillä joku henkilö on nähty täällä hiiviskelemässä ja kyselemässä häntä. Ja minulle on ilmoitettu, että joko rouva Jervis tai herra Longman on kyhännyt kirjeen, joka on tarkoitettu hänelle toimitettavaksi; — ja", lisäsi hän, "sinun tulee tietää, Pamela, että olen käskenyt herra Longmanin jättää tilikirjainsa hoidon ja eroittanut palveluksestani Jonathanin ja rouva Jervisin senjälkeen kun tänne tulin; sillä heidän käytöksensä on ollut sietämätöntä. He ovat saaneet sisareni ja minun välit niin rikkoutumaan, ettei suhteemme kenties koskaan korjaudu entiselleen. Nyt, Pamela, pitäisin ystävällisenä tekona, jos pysyttelisit kammiossasi sen aikaa kun olen poissa etkä tuottaisi rouva Jewkesille vaivaa tai antaisi hänelle syytä levottomuuteen, kun kerran tiedät hänen toimivan minun käskystäni."
"Voi, hyvä herra", huudahdin minä, "pelkään että kaikki nuo kunnon ihmiset ovat kärsineet minun tähteni!" — "Luulenpa niin", myönsi hän; "eikä varmaankaan ole koskaan ollut tyttöä, joka niin viattomana ja hyveellisenä on saattanut suuren huonekunnan tällaiseen hälinään. Mutta se sikseen. Tiedätte kumpikin mielipiteeni ja osittain syynkin siihen. Sanon vain, että olen saanut sisareltani kirjeen, jollaista en olisi voinut odottaa. Eikä sinulla, Pamela", hän jatkoi, "enempää kuin minullakaan ole syytä häntä kiittää, kuten palattuani saanet tietää. Lähden kuomuvaunuillani, rouva Jewkes, koska otan lady Darnfordin ja herra Petersin sisarentyttären sekä erään lady Darnfordin tyttäristä mukaani; ja herra Simon ajaa toisen tyttärensä kanssa huvivaunuissaan. Lukituttakaa siis kaikki portit, älkää lähtekö ajalemaan kumpaisissakaan vaunuissa, älkääkä päästäkö ketään portille muutoin kuin teidän seurassanne, rouva Jewkes." — "Varmasti noudatan teidän arvoisuutenne määräyksiä", vastasi tämä.